Mesikämmen Challenge 16.7.2016 Lehtimäki, Valkealampi

Mesikämmen challenge 2016 suunnistuskartta.

Kaksi tuntematonta ottaa haasteen vastaan 

Pari tähän seikkailuun löytyi Facebookin kautta, kun Joni Jääskeläinen etsiskeli siellä kaveria kisaan. Viime vuonna samassa kilpailussa seikkailu-urheilun aloittaneena olin innokas osallistumaan taas, mutta kaikki tuttuni olivat harmikseni estyneet. Riemun ja kauhun sekaisin tuntein jännitti lähteä matkaan paljon kovakuntoisemman kaverin kanssa. Raju-sarjaan tietysti kisaamaan, koska kaikki ilo pitää ottaa irti. 

Prologi 

Kisa käynnistyi klo 8:00 uinti- ja karttatehtävällä. Vedessä oli patjoille levitetty karttakuvia, joista ensimmäiset suunnistusrastit löytyisivät. Joni säntäsi uimaan ja rastipisteitä noutamaan. Ihan oman haasteensa tehtävään toi sadekeli, joka kasteli kartat ja tussit. Toiminta oli lähinnä sähläystä parien yrittäessä sekavassa yhteistyössä saada edes osan rasteista kartalle. Matkaan kuitenkin päästiin ja pian metsässä viiletti pareja jonoksi asti. Tossuosuuden jälkeen prologi jatkui vielä lyhyellä pyöräsuunnistuksella Valkealammen kangasmaastossa. Jännityskin hälveni hetkessä ja yhteistyö näytti sujuvan alusta asti. 

Maasto-/maantiepyöräily 

Rastivälit pitenivät ja vauhti pyörällä kasvoi. Itse olen enemmän keskittynyt juoksemiseen, joten pyöräily sinällään oli oma haasteensa. Lisäksi piti vielä yrittää pysyä Jonin mukana vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa. Rastivälit olivat melko selkeitä, joten reittivalinnat tehtiin lähes yksissä tuumin. Rastien hakeminen ja leimaaminen vaativat joka kohdassa jalkautumista tai jyrkänteelle kapuamista. Päästiinpä myös kertaalleen kantamaan pyöriä rinteen huipulle.  

Alun pyöräily osuuden maastoja, kaikki ei ollut ihan näin hyvää polkua :) Kuva: Mesikämmen challenge

Juoksu 

Kahdeksan rastin jälkeen pyörät jätettiin hetkeksi lepäämään. Matka jatkui tossuilla suunnistaen. Rastit löysimme suoraan suunnitelman mukaan. Metsän puolella maasto oli sellaista, että meno näytti monin paikoin juoksun sijaan lähinnä rämpimiseltä. Niinpä päädyimmekin hyödyntämään polku- ja tieosuuksia mahdollisimman paljon. 

Finnfoam 

Sää oli kirkastunut aamusta ja aurinko oli tullut esiin sadepilvien takaa. Viimeistään juoksuosuus oli nostanut hien pintaan. Sopivaan väliin siis vesikikkailua Finnfoam-patjan kanssa. Rasteja oli ripoteltu parille saarelle ja ainakin omasta mielestäni patjailu oli viime vuoteen verrattuna helpompi ja selkeämpi. 

Melonta 

Lähes lennosta patja vaihtui kanoottiin. Oma kokemukseni melonnasta on jäänyt parin kokeilun asteelle. Alussa tekniikka ja taktiikka olivat hukassa. Vajaan kilometrin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Siinä vaiheessa oli kiva kuulla, että matkaa oli jäljellä vielä reilu 7 km. Joni jakeli kärsivällisesti ohjeita, piti vauhdissa melonnan pikakurssin ja jopa työnsi allekirjoittanutta kanootissa. Matalikoissa kahlaaminen, kaislikossa räpiköinti ja ojien pohjiin vajoaminen tulivat melonnan ohessa tutuksi. Siltoja sekä ylitettiin että alitettiin samalla kun rasteja kahmittiin rannasta toiseen. Yllättävää, mutta homma alkoi loppua kohden sujua varsin mallikkaasti. Kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen itselle jäi paras fiilis juuri tästä osiosta! 

Melonnan "järvi", hyvin kulki kanootti :). Kuva: Mesikämmen challenge 

Guest-tehtäviä ja pyöräilyä 

Matka jatkui taas pyörällä suunnistaen. Siinä ohessa vastassa oli myös erilaisia guest-tehtäviä, kuten auton ja metsäkoneen renkailla voimailua, vesileikkejä kumiveneellä ja sup-laudalla, pistesuunnistusta ja näkötorniin kiipeilyä. Yhteistyö sujui jo luontevasti ja tehtäväjako rutiinilla. Ajantaju oli kadonnut. Vasta pistesuunnistuksen puolessa välissä tajusimme katsoa kelloa: 16:50. Aikaa oli enää hiukan reilu tunti! Näin jälkeenpäin jossiteltuna pistesuunnistus olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan välistä, sillä vähillä energioilla väsyneillä jaloilla juoksu oli tukkoista. Reitin ja suunnitelman muutos oli siinä vaiheessa kuitenkin hieman myöhäistä. Haimme pyörillä vielä viimeiseksi rastin numero 23. Sen jälkeen allekirjoittanut polki minkä kykeni. Jonin sekä loppumatkassa viimeiseltä rastilta samaa matkaa edenneen Vanajaveden ruutanat -joukkueen kannustus saivat kyllä antamaan kaikkeni. 

Loppufiilis 

Maaliin pääsy 10 h aikarajassa oli hilkulla. Kolme rastia jäi käymättä. Aina pitää jäädä parannettavaa. Selvittiin ehjänä ja hengissä. Nautittiin ja pidettiin hauskaa. Tykkään Mesikämmen Challengesta erityisesti sen monipuolisen reitin ja eri lajien vaihtelun takia. Voin etenkin suositella lähtemään seikkailuun hetken mielijohteesta jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Kymmenessä tunnissa ehtii seikkailun lomassa myös hyvin tutustua. 

Näkemys ja kirjoitus 

Riikka Aakula 

TEAM 1LIFE 

Joni

 

Ursak Joensuu 11-12.6

Yks kovimmista seikkailukisoista Suomessa tänä kesänä.

Tähän kisaan olisin halunnut osallistua jo edellisenä vuonna, mutta muut kesän tapahtumat estivät kisaamisen. Tänä vuonna oli sitten erilainen meininki. Tiimipalaverissa selvisi, että meitä oli useampi halukas kisaamaan. Miehiä riitti vain yhteen sekajoukkueeseen, joten jäin ilman paria kisaan. Toisaalla Suomessa Hiiltomiesten Teho Peetsulla oli samanlainen tilanne, kisaamaan teki mieli, mutta pari uupui. Olin lupautunut Hiiltomiesten varanaiseksi X-Dream osakilpailuun Pärnuun ja Ursak oli hyvä tilaisuus testata yhteistyötä. Tuumasta toimeen ja osallistumisilmoa sisään.

Kisavalmistelut

Hieman arvellutti oma kunto, kun 2 viikkoa aikaisemmin oli pinkonut Nuts Karhunkierros 80K matkan. Kisaaminen uuden parin kanssa oli haaste, itseasiassa enemmän taisin jännittää Tehon tapaamista kuin itse kisaa. Ajeltiin Rovaniemeltä perjantai-iltana Joensuuhun, jossa lyhyen yön jälkeen suunnattiin klo 7 kisapaikalle Pärnävaaran urheilukeskukseen. Kisakeskuksessa tapasin Tehon ja samaan hengenvetoon saatiin kisamateriaali ja siltä seisomalta alkoi kiireinen reitin läpikäynti, karttojen suojaaminen, varusteiden kasaaminen ja huoltojen suunnittelu. Reitti suunniteltiin yhdessä ilman suurempia erimielisyyksiä, alkuhan vaikutti varsin hyvältä... Kun kaikki oli valmista, kello taisi olla 9.50 eli meille jäi noin kymmenen minuuttia aikaa palloilla lähtöalueella ennen starttia. Fiilikset olivat huipussaan. Sännättiin kisaan monen muun mukana.

 

Kisan alku

Prologin kartta oli haastava. Minä olin ihan ulapalla ja luovuin kartasta hetken sitä ihmeteltyäni. Teholla välähti paremmin ja rastit napsittiin vauhdikkaasti.

 

Rullaluistelu 35km+Quest+uimapatjailu/juoksu 18km

Tämän jälkeen ensimmäiselle osuudelle. Rullaluistelu kulki ihmeen hyvin ja rastit tipahtelivat vastaan mutkitta. 1 Quest suoritettiin juosten Joensuun keskustassa, jonka jälkeen palattiin takaisin Pärnävaaraan. Pärnävaarassa pikainen vaihto juoksuun ja uimapatjailuun. Uimapatjailua oli osuudella yllättävän vähän, pisin vesistön ylitys oli n.250m. Meillä oli yhden patjan taktiikka ja se toimi hyvin. Kannettiin uimapatjaa juosten turhan pitkän matkan. Uimapatja hidasti vauhtia. Monet joukkueet jättivät patjan jo paljon aikaisemmin odottamaan reitin varrelle. Sekasarjan Kandersteg tiimi pyyhälsi lennokkaalla askeleella ohitsemme osuuden puolivälissä.Uimapatjailun lopussa tehtiin vielä pieni kartanlukuvirhe, eksyttiin väärälle polulle ja asuinalueelle..kunnes tajuttiin virhe ja juostiin hieman suunniteltua pitempi reitti, tässä päästettiin sekasarjan Vaarojenmaraton tiimi ohi.

 Pyöräily 39km +Kaivosquest Outokumpu+ Pyöräily 35km

Seuraava vaihto olikin sitten pitkä ja huolellinen. Seuraava osuudessa oli luvassa pyöräilyä ja melontaa vuoronperään Quest lisukkeineen. Vaihdoimme kuivia vaatteita ja tankkasimme kunnolla evästä ennen matkan jatkumista. Vaihto venyi mutta se oli tärkeä. Pyöräily lähti kulkemaan heti tosi hyvällä sykkeellä. Tehon reitinvalinnat onnistuivat ja saatiin pian kiinni ja ohitettiin edellisessä vaihdossa edellemme päässeen Vaarojenmaraton tiimi.

Kaivos Questilla päästiin seikkailemaan vanhalla kaivostyöalueella. Tehtävänä oli ratkaista salainen kohde, jonka koordinaatit selvisivät questin edetessä. Päästiin kiikkumaan vanhaan kaivostorniin joka mielestäni hipoi pilviä ja siinne kiikkuminen vanhoja metalliportaita pitkin puhallutti ja pyörrytti. Seikkailtiin maan alle kulkeutuvaan pimeään kaivoskäytävään, hyvä tehtävä ahtaanpaikankammoiselle :). Saimme ratkaistua tehtävän ja pidimme lyhyen huoltotauon ennen pyöräilyosuuden jatkumista.

 

Teholla oli huoltolaatikossa salainen ase eli ruisleipiä sinapilla ja kananmunalla höystettynä ja voi jestas että maistui hyvälle tässä vaiheessa kisaa. Tästä lisäpotkua reisille ja matka jatkui pyörällä kohti melontaa.

 

Melonta 19km

Melontaan saavuttiin illan hämärtyessä. Järvellä tuuli voimakkaasti ja aallokosta selviytyminen vaati todella tehokasta melontaa. Osuus suuntautui onneksi joelle, missä ei tuullut niin kovasti. Myötävirtaan melottiin, melonta sujui ja juttu lensi. Vastaan tuli kisassa meitä edellä olevia joukkueita. Sekasarjan ykkösenä etenevä Kardersteg tiimi oli jo päässyt meitä tuntuvasti karkuun.

Takaisin tullessa olikin sitten vastavirta. Rastit olivat harvassa ja matka alkoi käydä tylsäksi. Illan pimetessä pimeni myös ajatukset. Hiljaisina saavuttiin takaisin järvelle missä tuuli oli yltynyt entisestään. Melonta päätepisteeltä näkyi valoa, aallokko puski meitä kovalla kädellä kaislikkoa kohti. Piti meloa niin lujaa ja nopeaa kuin jaksoi. Päästiin rantaan. Rannalla kävi kylmä viima ja tärisin päästä varpaisiin. Kädet olivat kohmeessa enkä saanut sytytettyä otsalamppua. Vaihtovaatetta oli liian vähän. Huoltolaatikkoa tuli ikävä.

Pyöräily 25km

Kylmästä huolimatta päästiin liikkeelle. Pyöräily lämmitti ja pian veri alkoi kiertämään kohmettuneissa käsissä ja varpaissa. Aamuhämärässä pyöräiltiin rastien kautta Soramonttu questille missä oli tarjolla juoksusuunnistusta. Teho tarjosi minulle karttaa, mutta en siinä tilanteessa halunnut ottaa suunnistus vastuuta. Olin väsynyt ja tiesin, että vain hetken päässä perässä oli 2 kovaa tiimiä ja en halunnut hidastaa meidän vauhtia. Rauhalllista vauhtia kierrettiin rastit ja päästiin jatkamaan matkaa rastien kautta kohti Pärnavaaran huoltoa. Tiesimme seuraavassa huollossa olevan cut off aikarajan ja mielessä oli vain sen alittaminen. Mulla oli tekemistä pysyä Tehon perässä, energiat ja nesteet loppuivat kesken molemmilta..mutta vaikeuksista huolimatta ehdittiin ajoissa.

Suppa Quest-vaijeriliuku + 15km juoksusuunnistus

Ehdittiin huoltoon hyvissä ajoin ja suunnattiin Suppa Questille missä päästin liukukumaan vaijerilla lammen yli. Yritin hienona naisena selvitä kastumatta mutta painovoima teki tehtävänsä ja läiskäytin persuksia myöten komeasti lampeen. Sitten ehkä kisan raskaammalle juoksuosuudelle Pärnävaaran suppa-harju maastoon, kuulemma vanha Jukolamaasto. En tiedä montako harjua kiikuttiin ylös alas mutta todellakin sain reidet hapoille ja ajatuksetkin taisi hapottaa kun pummattiin paria rastia ihan mallikkaasti. Onneksemme selvisimme metsästä pois.

 Huollossa kuulimme, että viimeinen melonta oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Tieismme tässä vaiheessa että edessä oli jäljellä vain n.60km pyöräilyä minkä päässä häämötti maali. Kuulimme, että moni joukkue oli keskeyttänyt kisan. Olimme hyvissä asemissa kilpailussa ja se antoi voimia vielä loppurutistukseen.

Pyöräily 41km+17km

Viimeinen pyöräilyssä olin jo aika mehuton. Varsinkin osuuden alussa en meinannut pysyä Tehon perässä. Tässä vaiheessa olisin varmasti hyötynyt vetoavusta. Avanti Adventuren 1 tiimi tuli jossakin välissä peräämme ja yrittivät polkaista karkuun mutta tekivät suunnistusvirheitä ja tulivat aina uudelleen meidän ohi.  Kertalleen tetsattiin pyörien kanssa risukossa missä ei nähnyt hetkeen eteen eikä taakse. Avanti ei kuitenkaan ihmetykseksemme seurannut meitä sinne.:).Kilpailua oli jäljellä n.20km, iski hirvee kilpailuvietti ja sanoin Teholle, tai oikeastaan komensin..:) että voitaisiin karistaa Avanti kannoilta. Tilaisuuden tullen teimme
katoamistempun ja onnistuimmekin jättämään tiimin taaksemme.

Viimeinen kilometrit maaliin piti sitten pyöräillä niin lujaa kuin jaksoin ja onnistuimme saapumaan maaliin 5 joukkueena. Ihan mahtava fiilis oli saapua maaliin huiman loppukirin jälkeen. Tulimme sekasarjan 2 ja koko kisan 5 sijalle. Raskaassa kisassa selvitti koko reitin läpi vain 6/21joukkeesta. Keskeyttäneitä tiimejä oli monta.

Kisa oli fyysinen. Sää oli tuulinen ja etenkin yöllä lämpötila laski muutamaan asteeseen. Piti sietää kylmää ja märkää, nälkää ja janoa. Teho onnistui suunnistuksessa, pidimme koko kisan läpi hyvää omaa vauhtia. Pääsimme tavoitteeseen käydä koko reitti läpi. Aikaa kului 27,5h, matkaa kertyi n.255km. Kiitos järjestäjille, muille kanssakisaajille ja Teholle huipusta kisaseurasta..

Tässä vielä linkki Tehon kirjoittamaan kisaraporttiin jossa hieman erilainen näkökulma reitistä ja reitinvalinnoista

http://www.hiiltomiehet.com/kilpailuraportit/2016-2/ursak-11-6/

Johanna

15 th Muddy-X, Oulunsalo, 14.5.2016 Muddyä sen olla pitää, taas kerran.

                                                             ”Reitistä:

Maasto on hyvin kaksijakoista: osa urista on nopeita, osa hitaita. Pyörällä pääsee melkein kaikkien rastien läheisyyteen. Rastit ovat pääosin ”puskan” puolella urbaanillakin alueella. Vettäkin voi mennä kenkään ”vähän”. Osa rasteista on vaativia, osa helppoja. Suosittelen suunnittelemaan reitin omien taitojen mukaan.”

Näillä termein lähdettiin etenemään kesän aloitus kisaan, josta on hyvä jatkaa kesän seikkailu kisoihin. Muddy-X, mikä tästä tekee niin vetävän, siinä on sitä jotain mikä on perus suunnistusta sekä maastopyöräilyä haastavampaa, niin sanotusti puoleensa vetävämpää, siinä on jotain.

Mutta itse kisaan, joka järjestettiin tänä keväänä Oulunsalon hiekkaisilla kangas reiteillä, meren läheisyydessä, mikä tekee reitistä mukavan ehkä kosteankin J

Edellisen illan hypistelyt uuteen Grand Canyon CF SL 8.9 Race-malliin, kattotelineet auton katolle, fillari kiinni, kamppeet kasaan, ettei aamulla tarvitsisi härvätä ja nukkumaan. Aamulla herätys, aamu pala, kamppeet päälle ja menoksi, eikö näin ainakin teoriassa? No näin se meni toki nytkin ;)Kisa paikalla tuntia ennen starttia, siis hyvissä ajoin, pyöräily kengät jalkaan.. mitkä? Missä ne on.. hienoinen ”paniikki”, mutta täällähän ne, joku oli laittanut kassiin.. Ihan rauhassa nyt kisaan on vielä aikaa.

Tuttujakin on mukana menossa, meidän tiimin Ulla, Janne ja Arto ja Matti ovat jo kynät ja muovit valmiina karttoja odottamassa. Ei mitään, nyt vain karttojen jakoon ja reitin suunnitteluun. Edellisen illan taktiikka palaverissa (peilin edessä), tuli sovittua että tänään vedetään oma ”puhdas” suoritus.. No karttojen jaon jälkeen erehdyn teami kaverin viereen reitin suunnitteluun, jostain syystä ”alkoi” tuleen sen verran samaa reittiä että päätin vetää oman toista kautta, jotta tähänkin lajiin saisi oman kokemuksen ilman kokeneen reitin valintaa, vain se kehittää kun pääsee itse suunnittelemaan ja toteamaan oman reitin mukavuudet J

Reitin suunnittelun ja laminoinnin jälkeen, 10min ennen starttia julkistettiin Bonus tehtävä. Kuten tiedossa oli, tämä saattaa vaikuttaa reittiin. Itse asiassa tällä kertaa sopi kuin nenä päähän omaan reitin valintaan, alkuperäinen (2min sitten tehty) olikin ihan syvältä... Startti oli 10.00 ja matkaan lähdettiin mukavasti hajaantuen, oma taktiikka oli ottaa ”raskaammaksi” arvatut rastit ensin ja loppuun kierretään sitten pikitie pätkät. Tässä vähän karttaa ja reitin valintaa mitä suunnittelin, siis ennen bonus tehtävää J

Karttaa katsoen tarkoituksena ei ollut siis kiertää kaikkia rasteja vaan loppuun ottaa ”kylän” pinnan pikitie rastit jos aikaa jää. Bonus tehtävän tullessa ilmi, suunnitelmat muuttuivat myös siinä määrin että myös ”saari” rastit haetaan tavoitellen siis kaikkia rasteja J No todellisuus tuli hyvin vastaan pikku pummien mukana, vaikkakin rastit löytyivät hyvin mutta minuutti sinne minuutti tänne reitin varrella kuluttaa loppu aikaa ikävästi.

Hypätään suoraan Bonus tehtävään, joka oli tällä kertaa Varjakan mänty, joka on Oulunsalon suurin ja vanhin puu, jolla on ikää  noin 350–400 vuotta. Puun pituus on 18 metriä ja se on 1,6 metriä paksu. Menneinä aikoina laivat käyttivät sitä maamerkkinä purjehtiessaan Ouluun.

Tehtävä oli siis löytää kyseinen Mänty ja leimata männyn lähistöllä olevan rakennuksen sisällä olevassa rastissa, tämähän löytyi ihan mukavasti, eikö niin Janne ;)

Loppua kohti aikaa näytti vielä olevan niin mukavasti että päätettiin Jannen kanssa (joka pölähti jostain puskasta ennen tätä rastia kaveriksi tälle rasti välille) lähteä tavoittelemaan vielä rastit 71 sekä 61 ja 31 pikitie rastit kylän pinnassa. Jossain vaiheessa välähti että 71 jää minulla välistä ja haen 51, 91, 61,sekä 31 jonka jälkeen nätisti maaliin. Janne ei antanut periksi vaan suuntasi 71 kautta ja niin nähtiin kokemuksen tulos että Janne tuli vastaan taas 61 kohdalla  menossa hakemaan 91. Ja kerkesi se vielä maaliinkin ajoissa, jäikö hänellä nyt minuutti tai jotain, mutta sehän riittää ja pisteitä kertyi enemmän kuin itsellä. 

Mutta ei silti, taso kisassa oli kova ja oltiin jossain 10-30 välillä, kisaajiahan oli lähemmäs 50 miesten sarjassa, tarkemmin Hokkis 8, Janne 16, Joni 19 ja Arto 27, joten hyvästä treenistä tämä kävi kesän kisoja ajatellen. Voittajille täytyy nostaa hattua, muistelen että 3h30min ja kaikki rastit-on se kone se voittaja J Ja tulihan meidänkin Teamiin menestystä, Ulla se taas nappasi naisten sarjan voiton, vaikka lähdössä meinasi että nyt annetaan myös muille mahdollisuus, Ei se kisa vietille mitään voi J

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä ja toivottavasti järjestäjät jaksavat värkätä samanlaisia tilaisuuksia tulevaisuudessakin, kyllä sieltä jotenkin paistaa kokemus millä näitä järjestetään. Itselleni tämä järjestyksessään 15th Muddy-X oli toinen muddy ja ensimmäinen ittekseni, muttei varmasti viimeinen. Ja vielä loppuun, kunnon vehkeillä on kiva kisata, Canyon maastopyörä sekä Canyon ja Noname pyöräily varusteilla homma onnistuu! Suosittelemme.

Team 1Life,

Joni

7summits Ylläksellä - Rakkautta ensi silmäyksellä

Valmiina lähtöön. Kuva: 7summits 

Se oli joskus viime vuoden lopulla, kun kuulin tästä häppeninkistä eka kerran. Jo sillon aattelin, että TOI on mun juttu - se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lappiin ja sen tuntsiin mulla oli ollut jo yli 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde. Ei siis ihme, että 7 tunturin huipun vallottaminen 12 tunnissa tuntui seksikkäältä, jopa eroottiselta. :). Nyt vain piti löytää tarpeeksi hullu kamu, jonka kanssa jakaa tämä tunne. Onneksi saman tiimin Janne suostui pariksi pienen suostuttelun jälkeen. Spekulointi kisaa varten alkoi about tammikuussa huipentuen viimeiseen viikkoon, jolloin laukattiin kaupoissa ja testattiin sopivia vermeitä. Endorfiininmetsästäjän kohdalla kisa kesti 2 kuukautta, mutta meidän kohdalla siihen meni jälkipeleineen 4 kuukautta, jollakin varmaan vieläkin enemmän. :)

Vielä kisaa edeltävänä iltana arvottiin, että otetaanko lumikenkiä mukaan, kun keli vaikutti niin plösöltä. Päätettiin ottaa varmuuden vuoksi ja alle laitettiin normaalit pakkaskelin luistelusukset, kun varastosta ei juurikaan muita löytyny. Nousukarvoiksi valikoitui pitkät, joita vähän tuunattiin. Tarkoituksena oli kiertää reitti ns. vastapäivään, jotta ehtisimme valloittaa mahdollisimman monta baanatonta tuntsaa ennen kuin hanki pettäisi kunnolla. Kukaksen ja Kuerin ehtisi vallottaa myöhemminkin, kun niille molemmille meni kunnon baana. Lisäksi Ylläs kannatti ottaa ekana, koska valmiita rinteitä ei saanut nousta rinteiden aukioloaikana. Näin taisi ajatella moni muukin.

Se on menox. Kuva: 7summits

Kisa-aamuna herättiin klo 4.30 simmut ristissä. Onko ihan pakko nousta? Ylös päästyämme pidettiin semmosta mekkalaa, että kohta koko mökki oli pystyssä. Heitettiin aamupala huiviin ja ampastiin luontokeskus Kellokkaaseen, josta siis tapahtuisi lähtö klo 6 lyhyen kisainfon jälkeen. Lähtöviivalla bongattiin, että meillä oli aikaste isot reput, jos vertasi muihin sukkahousumiehiin. Ollaanko me retkelle menos? Se näkyki heti ekassa nousussa, kun kiivettiin Ylläksen päälle loivinta mahdollista rinnettä. Luistelu tuntui takkuiselta eikä suksikaan tuntunut luistavan, niinpä viritettiin nousukarvat pohjiin säästääksemme ihteä ja reisiä. Ylläksen yllä oli sumua, mutta mitä ylemmäksi kiivettiin, sitä kirkkaammaksi keli muuttui. Oli hienoa kiivetä sumuverhon läpi Ylläksen huipulle katselemaan maisemia. Alas tullessa mamoiltiin ja valittiin jälleen loiva rinne ja päästiin alas suhteellisen nopeasti, mutta takkiin tuli aika monta minuuttia.

Kesängille päätettiin mennä Kellostapulin itäpuolta ja sitten Pirunkurua pitkin ylös. Se tuntuikin aluksi ihan hyvältä idealta, mutta heitettyäni 90 kilon ruhollani kunnon lipat erään möykkyisen mäen juurelle, mieli muuttui. Päin peetä meni tämäkin homma. Kieriskelin maassa pari minuuttia kivusta ulvoen ja totesin häntäluun saaneen osumaa. Hetken jo ajattelin, että kisa oli siinä, mutta kerättyäni luut, hiuslisäkkeen, hampaat ja proteesit, kampesin itseni ylös ja jatkoimme matkaa. Samalla totesin, että myös vasen peukalo oli venähtänyt, joten musta tuli ihan lammas, joka hiihteli häntä koipien välissä. Päästyämme vihdoin Pirunkurulle otettiin sukset jalasta ja käveltiin se ylös. Oli muuten suorastaan pirullinen nousu. Ylhäällä seurasimme korkeuskäyrää ja Kesängin huiputus onnasi suhteellisen helposti noin 2 tuntia lähdön jälkeen. Otettiin vähän evästä ja saatiin seuraksi Kovat pojat. Kovat pojat läksivät Lainiolle länsipuolta hiihtämällä, me suorinta reittiä lumikenkäilemällä, kun ne kengätkin oli kerran mukana rahdattu.

Lainion huiputus reilun 3 tunnin kohdalla oli yksi kisan tähtihetkistä. Ei ollu helppoo löytää huippua, kun näkyvyys oli noin 30 metriä. Ei siinä mitään, ihan sumussahan me oltiin oltu ennenki ja olihan näkyvyys sentään parempi kuin Haltilla aikoinaan. Luotettiin siihen, että suunnassa pysymällä ja ylöspäin kapuamalla huippu kyllä tulee vastaan ja niin se tulikin, vaikka aika monta kertaa luultiin jo huipulla olevamme - meitä siis huiputettiin. Lainion huipulla päätettiin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnata rinne alas juoksemalla lumikengin itäpuolelta, josta oli lyhin reitti hiihtoladulle. Sitten sukset jalkaan ja kohti Aakenusta, jonka juurella totesimme, että on paree laittaa skinit alle. Samalla karttaa vilkuillessa kummasteltiin Aakenuksen huippujen nimiä. Pallilaki ja Moloslaki ovat arvatenkin saaneet nimensä Aake-pojan miehekkäästä muodosta. :)

Ohessa voittajien reitinvalinta. Meidän reitti oli hyvin samankaltainen paitsi että käytiin Aakenuksella ennen Pyhätunturia. Kuvasta näkyy myös se Aakenuksen muoto. :) Kuva: 7summits

Kovat pojat saapuivat myös Aakenuksen juurelle, joten laitettiin hanaa, mutta missattiin vauhdin huumassa yksi risteys ja vedettiin väärää uraa pitkin ihan kuutamolle paikkaan, jossa kukkui äimän käki. Jotain puoli tuntia siinä hukattiin. Paikallistettiin itsemme jostain 7 suon takaa ja vedettiin omaa uraa usvaiselle huipulle yhdessä Kovien Poikien kanssa. Mukavia poikia ovat, mutku ei niistä takiaisista taho oikeen eroon päästä, ei vaikka eksyy. :)  Lasku Aakenukselta alas noin 5 tunnin kohdalla oli kaikkine pomppuinen ja kurveineen yksi kisan kohokohdista. Välillä vauhti kiihtyi sen verran hurjaksi, ettei auttanu muu kuin ajaa umpeen. Laskin pylly pitkällä, sillä enää ei ollu varaa kaatua pepulle, sen verran häntää kolotti. Puolivälissä laskua oli toinen Ylikiimingin Nuijamiesten kivikovista ukoista kenossa, kun oli kuulema reisi rampannu hangen pettäessä. Ihmekös tuo, kun olivat vetäneet koko reissun ilman nousukarvoja - Respect! Heitettiin kamuille vähän suolaa ja kohta ne jo tuli meiän ohi.

Käytiin kattomassa Varesparkumassa miltä siellä näytti - kannatti käydä. :). Kuva: 7summits

Pyhätunturille kiivettiin itäpuolelta lumikengillä, kun hanki ei tahtonut suksea enää kantaa. Pienillä lumikengilläkin olimme välillä munia myöten hangessa. Tarpominen oli hidasta ja aikaa kului. Huiputuksen jälkeen reilun kuuden tunnin kohdalla vaihdettiin sukset jalkaan ja laskettiin ihan höyrypäinä alas kaatuneitten puitten päällystämää rinnettä, johon en menis uuestaan ees telakoneella. Mentiin vuoronperään mukkelismakkelis päätyen mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja vain ihmeen kaupalla selvittiin siitä ilman loukkaantumisia ja välinerikkoja. Laskun jälkeen päätettiin pitää Kotamajalla pieni tuumaustauko - kylläpä oli muuten munkit maullaan. Kovat pojat tuli "yllättäen" perässä ja olihan heitä ehtiny tulla jo ikävä. Tuntui jo, ettei ees osata mennä ilman niitä. Niiltä oli sauva hajonnu laskussa, joten päätettiin antaa niille meitin varasauva, ettei vaan erottas. Pojat olivat nimensä verosia, sillä ottivat meiltä vastalahjaksi lumikengät kantoon. Siinäpä vasta gentlemanneja, joita ei kasva ihan joka oksalla - Respect!

Kotamajalta lähettiin rauhakseen kohti Kukasta ja oltiin varmoja, että nyt päästään vihdoin eroon Kovista pojista, vaikka mukavia poikia olivatki. Lähettiin epähuomiossa kuitenki väärään suuntaan, koska katottin kai vahingossa kesäreitin kylttiä. Taisi kohtalo puuttua peliin. Palattiin takas ja kiivettiin Kukakselle hieman Kovien poikien perässä. Kukas huiputettiin reilun 7 tunnin kohdalla ja todettiin, että suksen luisto on yhä kehnompi. Alamäkeenki sai lykkiä ihan kunnolla. Äkäslompoloa lähestyttäessä tehtiin parempi reitinvalinta ja saatiin noin 5 minsan ero Koviin poikiin Kuertunturin lakeen mennessä, jonne kiivettiin skineillä, koska hanki petti isot miehet. 

Kuertunturin laella, reilun 9 tunnin kohdalla, oli yksi reissun kohokohdista, kun pääsin omien litkujen loputtua lutkuttamaan Jannen kainalosta juomaa ihan antaumuksella - siinä tuli ihan lapsuus mieleen paitsi että maku ja tuoksu ei ollu sama. Janne taisi nauttia siitä vähintään yhtä paljon. Sen jälkeen ihailtiin upeita maisemia yhdessä Jannen kanssa. :) Kuertunturilta tultiin alas sellasta kyytiä, että taisi siinä väsyneillä jaloilla pari mutkaakin suoristua - oli muutes hengenlähtö lähellä, mutta ainaki oltais lähetty onnellisina. Äkäslompololle laskeuduttuamme todettiin, että eihän tästä vesihiihosta tuu yhtään mitään. Kun kaiken lisäksi hiihtoreitti teki aikamoisen ketunlenkin, mentiin loppu juoksujalkaa auringon antaessa meille lisäenergiaa. Maalissa ero Koviin poikiin oli 10 minsaa kokonaisajan ollessa hieman päälle 10 tuntia, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Järjestäjän tarjoama kylmä olut lisäsi sopivasti endorfiinihumalaa ja keittokin upposi ku häkä. Loppusijoitus oli 7 tuntsan huiputuksen jälkeen 5. Kolmen joukkoon pääsy olis vaatinu lisää rokkenrollia.

Loppuun otettiin parin kilsan juoksu monot jalassa. Kuva: 7summits

Hyvä kisa, parempi mieli. Kuva: 7summits

Ennen palkintojen jakoa saatiin kuulla parin kokeneen tunturijyrän suulla, että jo viime vuosisadalla oli tehty tätä samaa, siis valloitettu viittä tai useampaa huippua saman päivän aikana. Toki vehkeet oli sillon olleet vähän erilaisia. Siinä oli sitä historian siipien havinaa. Oli tosi kiinnostavaa tarinaa.

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno kokemus ja mahtava piristysruiske koko keväälle, vaikka alun loukkaantuminen hieman häiritsi sen naatittavuutta. Haaverin jälkeen meiän kisa meni enemmän tai  vähemmän retkeilyks ja hyvä niinki. Kisa tarjosi hyvät puitteet niin kilpailunhaluisille sukkahousumiehille kuin rentomielisille randotyypeille. Sää oli aika pilvinen ja lauha, mutta kisan loppupuolella nähtiin jo vähän maisemiakin. Sumu oli mukava lisämauste. Ensi vuonna pitää lähtä mukaan ehdottomasti uudelleen. Sitä varten pitää saaha lisää munaa alamäkien laskemiseen, sillä nyt me oltiin niissä ihan laamoja, vaikka loppua kohti sekin hieman parantui. Myös suksien luistoon voisi panostaa, mutta ihan parhaita suksia tuonne ei kannattane ottaa. Keli vaikuttaa varustukseen, mutta jatkossa lumikengät saa jättää kotiin. Ensi vuonna vuokrataan vieläkin isompi mökki, jotta saahaan vieläkin paremmat jälkipelit. :) Team 1Life kiittää kisaorganisaatiota ja muita kanssakisaajia. Erityiskiitos Teemulle, Jarkolle, Markukselle ja Tommille. Ja tietysti Koville pojille. :) Tehtävä suoritettu.

Janne säätää leimauskortin kanssa. Kuva: 7summits

Terveisin,

Hokkis

Vasaloppet - Ruotsalainen Miina ja Suomalainen Tiina

Päästiin lähtemään lähtöryhmästä 3, vaikka ei se 2 kauaksi jäänyt.

Kun pari vuotta sitten käytiin Vasaloppetissa, siitä jäi sen verran hampaankoloon, että pakkohan se oli lykkiä uudestaan, vaikka ajettavaa matkaa oli suuntaansa lähes 1200 kilometriä (Oulu-Haaparanta-Sälen). Yksi syy reissuun oli myös sillä, että Hotti halusi juhlistaa tällä tavalla (lähteä pakoon) 30-vuotis vai oliko se 40-vuotis päiviään. Ajettiin kolmeen pekkaan (Valtsu, Hotti ja Apsi) koko perjantai-päivä ja yövyttiin Mörkretissä (pimeydessä), joka sijaitsee Fulufjällenin kansallispuistossa. Mörkret valittiin yöpaikaksi lähinnä sen vuoksi, että sieltä suunnasta on huomattavasti vähemmän ruuhkaa kohti Säleniä. Lauantaina käytiin aamulenkillä upeassa Fulufjällenissä, jonka jälkeen suunnattiin noin 100 kilsan päähän Sälenin lähtöpaikalle testaamaan sivakoita, palauttelemaan ja fiilistelemään. Sälenissä ihmeteltiin samalla pastapaikkojen valtavaa määrää ja pitihän sitä vielä pastat käydä huitasemassa. Siitä sitten vielä takaisin Mörkretiin hiomaan taktiikkaa ja laittamaan viimeiset hermokerrokset suksiin. Tavoitteena oli ottaa mitalit keinolla millä hyvänsä, joten alle kuuden tunnin aikaa lähdettiin hakemaan. Lisäksi itselläni oli heko tavotteena tehdä Apsista hakkelusta, sillä niin monta kertaa olin sille hävinny.

Ruotsin korkein vesiputous Njupeskär (95m) oli jäässä.

Se on moro - Hotille tuli yhtäkkiä valtava kaipuu tunturiin, mutta matka tyssäsi heti alkuunsa, kun polvi ei enää noussu. 

Kisa-aamuna herättiin klo 3 silmät turvoksissa - tankkaus vaikuttaisi ainakin olevan kohdallaan, kyllä tästä hyvä päivä vielä tulee. Laitettiin kamat kasaan ja syötiin maukas aamupala, jonka majatalon isäntä ystävällisesti tarjosi jo klo 3.30. Klo 4.15 hurautettiin Säleniin, jossa oltiin perillä noin klo 6. Auto pysäköitiin parin kilsan päähän, vaikka olisi sen näköjään myös lähemmäksi saanu. Klo 6.30 oltiin lähtöalueella ja vietiin samantien sukset karsinaan, mutta liian myöhään - saatiin takarivin paikat omasta lähtökarsinasta, vaikka oltiin 1,5 tuntia ennen lähtöä paikalla, eikä edes suomalainen hymy auttanut asiaa. Heräsi kysymys, että mihinkäs aikaan täällä oikein pitää olla, jos oman lähtöryhmän eturiviin halajaa? No siinä jäi kuitenkin riittävästi aikaa tutkailla bajamajat, syödä pullaa ja fiilistellä. Klo 7.50 piti olla lähtökarsinassa ja niin me oltiinkin, mut heti sen jälkeen Apsille tuli ne pelätyt supistukset. Ehinks mä vielä käymään tuola helpotuksessa? Kyllä nää ehit ku et jää sinne asumaan. Siinä vaiheessa huusseihin ei ollut enää jonoa, joten Apsi oli viivalla alta aikayksikön vessapaperit roikkuen housunpielistä.

Tunnelmia noin tuntia ennen lähtöä.

Ei reissua ilman pullaa.

Bajamajoihin riitti jonoa. Olisi kannattanut käydä vasta juuri ennen lähtöä.

Klo 8 tapahtui jotain. Lähtöpuomi laskeutui ja eliittijoukot ampas matkaan. Jaa, jokos ne lähti? Mitäs me näille pullille tehään? Kyllä pulla suussa pystyy hiihtämään, ei sitä auta hukkaan heittää. Ei muuta ku vikat nyrkit ja matkaan lähes 16000 hiihtäjän kanssa. Nyt mä tiedän miltä murkuista tuntuu sielä pesässään. Eka kilsa meni suht kivuttomasti, mutta oli arvattavissa, että heti kohta tulevaan parin kilsan mäkeen tulee pato. Apsi pääsi pitoineen luikertelemaan mäen aika hyvin ylös, mutta minä olin ilman pitoja vaikeuksissa ja porukkaa tuli ohi vasemmalta ja oikealta. Mäen päällä olin ihan kanveesissa. Jos olisin ollut nyrkkeilykehässä, tuomari olisi viheltänyt jo pilliin, mut epäonnekseni sain jatkaa kisaa. Eihän tässä ole enää kuin 87 kilsaa jäljellä. 10 kilsaa siinä meni toipuessa, mutta sitten alkoi jokseenkin kulkea ja aloin jahdata Apsina ihan sutena. Ohittaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä liukkaita baanoja ei ollut kuin pari. Sama sävel jatkui läpi kisan - ylämäessä tuli aina pataan, mutta alamäessä teki kutaa. Pitkin matkaa piti varoa ruottalaisia miinoja. Se siis tarkottaa sitä, että lähes jokaisen mäen alla ja kurvissa oli joku Eriksson pylly pitkällä mua oottamassa. Ei siinä auttanut muu kuin perään ajaa. :)

20 kilsaa ennen maalia vauhtini alkoi hiipua. Aloin olla jo ihan desperado, kunnes näin takaa tulevan suomalaisen naisen. Siinä suomalaisen naisen perässä hiihdellessä unohtui kaikki väsymykset, kivut ja murheet. Suomalainen nainen on antanut mulle aina uutta latinkia ja niin kävi tälläkin kertaa. Hiihdettiin yhtämatkaa toisiamme kirittäen maaliin ihan hyvää vauhtia. Aikaa oli kulunut siinä vaiheessa 5h 43 min. Apsi oli ehtinyt maaliin puoli tuntia aiemmin ja Valtsu tuli maaliin 25 minuuttia myöhemmin. Kärki hiihti raskaasta kelistä johtuen hieman päälle neljään tuntiin, joten mitalit saatiin kaulaan. Mitalin saa siis kaikki, jotka häviävät voittajalle alle 50% voittoajasta. Tänä vuonna siihen riitti hitaasta kelistä johtuen noin 6h 15 minuuttia. Kisan jälkeen piti vielä hakea auto Sälenistä. Ja kukako hakee - no Hotti tietysti, kun sillä on ne synttäritki. Sitten syömään ja matka jatkui noin 20 kilsaa lähemmäksi Oulua, jossa mentiin yöpuulle väsyneinä, mutta onnellisina.

Maalikamerakuvan perusteella en ole ihan varma olinko 2275. vai 2274. Hetken jo harkitsin protestin tekemistä. :)

Mitalit teki kutaa.

Ihan heti en välttämättä lähtis hiihtämään Vasaloppetia uudestaan pelkällä tasurilla. 10000 liiketta vatsalihaksia, selkälihaksia ja kyykkyjä vajaan kuuden tunnin aikana on pikkasen liikaa - ainakin tolla kelillä (pakkasta -2 ja uutta lunta tuli pitkin matkaa). Olisihan se varmasti menny, jos olisi reenannu enemmän tasuria ylämäkeen, mut täälä Pohjanmaalla olosuhteet siihen ei ole kovin ihanteelliset. Ylämäkitasuri vaatii ihan eri lihaksia kuin tasamaan tasuri - nyt mä sen uskon. Erityisesti vatsalihakset ovat kovilla. Ja jotenkin tuntui, ettei suksikaan oikein toiminut ylämäessä. Ilmeisesti painopiste muuttui sen verran, että suksi liimaantui mäkeen tai siltä se ainaki tuntu. Selityksen makua. Nooh, oli miten oli, oppia saatiin taas koko rahan edestä. Muksa reissu kaikesta huolimatta.

t. Hotti