Kärkkäinen Challenge - Mahaplätsi isolla ämmällä pienessä Iissä

Elämä on. Elämä on urheilua. Urheilu on elämää. Urheilu on kenties maailman tärkein sivuseikka. Sivuseikka tai ei, kunnon mahaplätsi sattuu aina, halusitpa tai et. Tässä tapauksessa se ei satuttanut vain mahaplätsin tekijää, vaan koko jengiä. Mutta onneksi se oli vain mahaplätsi. Se sattuu aikansa, mutta nyt se jo naurattaa. Niinhän se on mennyt ennenkin. Jäljet ei häviä heti, mutta vähitellen ne kyllä unohtuu. Ne pitää käsitellä, niistä pitää oppia, mutta niitä ei auta jäädä märehtimään. Tämä lienee myös yksi menestyksen ja onnellisuuden avaimista. Tästä voisimmekin kirjoittaa vaikka kirjan. Sen nimi voisi olla 1Life goes on...

Kisan konsepti
 
Nyt kisattiin siis Iissä, johon oli katettu 12 tuntinen rogaining -tyylinen multisporttitarjoilu. Pienten ponnistelujen jälkeen saimme haalittua kasaan kaksi jengiä, joista toinen (Johanna, Apsi ja Matti) kisasi sekasarjassa ja toinen (Harri, Artsi ja Varamies-Kari) miesten sarjassa. Kisa alkoi "questillä" (yleensä prologi), jolla on tarkoitus hieman sekoittaa pakkaa. Tätä seurasi 3 parin tunnin rogaining -osuutta (rullaluistelu, melonta ja juoksu), joiden aikana oli kerättävä mahdollisimman monta pisterastia, jotka olivat eriarvoisia. Näiden perusteella jengit laitettiin paremmuusjärjestykseen, jonka jälkeen lähdettiin etsimään rasteja maastopyöräillen ns. takaa-ajolähdöllä. Mtb-rastit haettiin kuin normisuunnistuksessa, mikä teki kisasta jännittävän.

Rullaluisteluosuus

Kuten arvelimmekin, skaba alkoi Kärkkäisen puljussa, jossa sai etsiä erilaisten tuotteiden hintatietoja ja laskea hinnat sitten yhteen. Lekojen kohdalla arvoimme pitkään, sillä niissä oli samoissakin vehkeissä eri hintoja. Annoimme lopulta järjestäjälle kaksi hintaa, joista toinen meni läpi ja vältyimme sakkoringiltä. Joku jengi kiersi suorilta sakkoringin, mutta ei siinä juuri aikaa voittanut. Pääsimme kärjen tuntumassa luistelemaan ja fiilis oli korkealla. Siitä suorilta köysirastille, jottei tartteisi jonotella. Sitten tuhatta ja sataa kohti pohjoisen 9 pisteen rastia, joka koitui meidän kohtaloksi. Rasti oli merkitty keskelle koulun pihaa, eikä me sitä koskaan löydetty, vaikka etsittiin sitä lähes 10 minsaa. Rastimääreen tulkitsimme jyrkänteeksi - mistähän lähtien koulun pihoilla on ollu jyrkänteitä? Asiaa ei auttanut, että oltiin rastilla ekana, eikä muita juuri näkynyt. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että rastia ei nyt löydy ja on mentävä eteenpäin. Ehkäpä joku oli sen pöllinyt? Jälkeenpäin saimme kuulla vastaantulevilta, että rasti oli koulun pihalla olevassa keinussa mutta piilossa. Piilossa? Reilua tai ei, ette usko kuinka se laski meiän fiilinkiä. Mietittiin vielä, että kävisimmekö korjaamassa rastin, mutta eipä sitten huvittanu. Haku olisi ottanut yli 10 minsaa ja se olisi ollut pois muilta osuuksilta. Koitettiin vielä spekuloida asiaa, jättää se taakse ja ajatella positiivisesti, mutta se jäi vaivaamaan meidän kaikkien mieltä ja vaikutti harmillisesti koko meidän loppukisaan.

Melontaosuuden kartta

Melontaosuus

Rullistelun jälkeen paahdoimme fillareilla kohti merenrantaa, josta alkoi kahden hengen "melonta". Lisäksi yksi sai hakea samoja rasteja filetsulla niin, että kaikkien piti kokoontua samaisella rastilla. Kaikenlaisia visioita oli ennen kisaa käynyt mielessä, mutta melonta kumiveneellä oli kyllä aikamoinen ylläri. Järjestäjän alustavan ohjeen mukaan olimme ottaneet mukaan vain yhden kajakkimelan, mutta lainattiin toinen mela eräältä äijäjoukkueelta (iso kiitos heille siitä), sillä kumiskan "kepit" ei meille kelvannu. Melottiin Apsin kanssa lahden poikki kohti niemen kärkeä rastille 51, jossa meidän oli määrä kokoontua. Oikeaa tekniikkaa oli vaikea löytää, niinpä koitimme Apsin kanssa kaikenlaisia asentoja - myös sellaisia, joita ei Kama Sutrakaan tunne. :) Lopulta löysimme asennon, joka miellytti meitä molempia, mutta sen verran akrobaattinen se kyllä oli, että meidän oli käytävä välillä saaressa hieman ojentamassa itseämme. Vaikka "melottiin", niin eniten se kyllä kinttuihin otti, sen verran solmussa ne oli. Päästyämme niemen kärkeen veden valtaamalla sukelluskumiveneellämme totesimme, että Johannaa ei muuten näy missään. Eipä mitään, ehdimme hakea vielä saarirastin 41. Palattuamme takaisin tapasimme Johannan ja haimme yhtä matkaa loput rastit kumivenettä kantaen. Yksi kolmen pisteen rasti jäi hakematta, mutta niin se jäi muiltakin. Siisti osuus se oli kuitenkin.

Juoksuosuus

Juoksuosuuden tiesimme omaksi vahvuudeksemme, joten lähdimme rohkeasti hakemaan kaikkia rasteja aikamoisella loikalla. Meillä oli lisäksi 10 minuuttia ektraa, sillä olimme menneet aiemmat osuudet ajallisesti hyvin. Jos olisimme hakeneet rullaluistelussa löytämättä jääneen 9 pisteen rastin, emme ehkä olisi ehtineet hakea juoksun kaikkia rasteja. Vaihdettiin juoksun aikana välillä myös suunnistajaa, jotta aivot saisi hieman vaihtelua. On hyväksi, että jengissä kaikki osaa suunnistaa. Juostiin koko matka aikamoista haipakkaa ja ehdittiin hyvissä ajoin hyvän reittisuunnitelman siivittämänä osuuden maaliin.

Mtb-osuuden kartta

Mtb-osuus

Kolmen osuuden jälkeen tuli pakollinen breikki, jonka aikana järjestäjä laittoi jengit järjestykseen. Ei ollu ylläri, että oltiin 11 pistettä/minuuttia kisaa johtavaa Team Salomon Finlandia perässä. Hiiltomiehiin oli eroa 6 minuuttia ja Ratasjärvi Multisporttiin 3 minsaa. Jos olisimme hiffanneet sen luisteluosuuden 9 pojon rastin, olisimme olleet siinä vaiheessa toisena 2 minsaa kärkijoukkuetta perässä. Tästä sisuuntuneena lähdettiin hillittömään takaa-ajoon riskejä kaihtamatta siten, että meitsi toimi tuulenhalkojana ja Apsi hinausliikkeenä. Jos ei koita, ei voita. Takaa-ajo tyssäsi jo alkumetreille, kun venattiin pari minsaa ohi lyllertävää tavarajunaa. Meiän junan vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että ekan rastin jälkeen ohitettiin Ratasjärvi Multisport heittämällä. Rastiväli 2-3 oli haastava ja siinä oli meidän momentum. Käytimme sen hyväksi tekemällä "tiekierron" idän puolelta. Samalla autettiin Passion Adventuren ihkut mimmit oikealle reitille (saadaankohan me joku lahja?) :) Vastaantullut Team Salomon Finland oli enää 3-4 minuutin päässä ja heidät ohittanut Hiiltomiehet hieman kauempana. Saimme siitä lisää potkua, mutta potku osui suoraan haarusväliin...

Canyonit toimivat taas kuin unelma.

Tapahtui nimittäin kummia. Keskittymiseni herpaantui 3 promillen endorfiinihumalassa ja rastille 5 mennessämme missasin yhden pienen polun ja ajettiin överiks. Oliskohan veren sokerit olleet hieman alhaalla? Vai otinko juotavaa väärästä pullosta? Asiaa ei auttanut, että emme halunneet uskoa olevamme äimän käkenä jossain Perähikiän takakorven perimmäisessä kehdossa. Mistään emme saaneet kiinni, oli vain joki, joka jatkui ja jatkui. Löysimme punaisen tuvan ja perunamaan, jonne olisin halunnut jäädä asumaan. Nimekseni olisin muuttanut H. Moilanen. Löydettyämme vihdoin rastin aivan toisaalta auttajanne.fi (ovat muuten nimensä verosia jätkiä) jengin avustuksella otin lohdutukseksi pari pullaa (pitkokin olis menny) ja loppumatkan hoilasin itsekseni "maha täynnä pullaa, elämä se rullaa". Ilman kyseistä "kikkaa" ja sitä ärräpäiden litaniaa en olisi varmaan päässyt maaliin. Loppu olikin sitten matelua, eikä yritystä enää löytynyt. Sekasarjan neljäs sija oli kuin piste Iin päälle. Miesten joukkueemme oli hienosti 6. kovatasoisessä miesten sarjassa nousujohteisella vedollaan.

Spekuleissonia

Ai että se teki meille hyvää - siis se mahaplätsi! Pudotaan parin voiton jälkeen taas maan alle siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan, eikä kuvitella itsestämme liikoja. Seuraavan kerran ollaan taas entistä vahvempia tai niin me ainakin luullaan. Toisaalta saimme tietää, että vauhtimme riittää Suomen kärkijengejä vastaan, mutta noin paljon tasoitusta heille ei voi antaa. Tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana. Kaikesta huolimatta kisa oli hieno kokemus. Pidän tästä formaatista ja olen jo pitkään toivonut vastaavanlaisia "virolaistyyppisiä" kisoja Suomeen. Ne ovat antoisia, sopivat kaikille, eikä cut-offien kanssa tarvitse säätää. Ja välillä saa myös huilia. Haittapuolena on, että sijoitusta on vaikeahkoa tietää, mutta toimiva tekniikka auttaa varmasti siihenkin. Ideaalia olisi, kun saisi jokaisen osuuden jälkeen tietää tilanteen, vaikka aika hyvin se oli muutenkin tiedossa. Muutama vuosi sitten kisattiin Viron Extarissa samantyyppisellä sapluunalla. Nyt erona oli lähinnä se, että loppuun oli laitettu takaa-ajo, mikä oli mielestäni hyvä ajatus, sillä jännitys säilyi loppuun asti. Siitähän voi aina keskustella, että korostuiko takaa-ajon fillariosuus jopa liikaa? Toisaalta se antoi myös takaa tuleville mahdollisuuden voittaa. Mutta mikä estää, etteikö kaikki osuudet voisi olla rogainingia.  Mielestäni rasteja olisi voinut olla osuuksilla myös enempi, sillä nyt monet ehtivät hakemaan osuuden kaikki rastit. Oli myös hienoa, että mukana oli sekasarja. Sekasarja on maailmalla se ainoa oikea sarja ja toivon mukaan se rantautuisi vieläkin enemmän myös muihin Suomen kisoihin.

Onnittelut voittajille ja maaliin päässeille! Oululaiset Passion Adventure ja Paksumahat voittivat hienosti omat sarjansa. Oulussa ou-ou-ousataan. Kiitokset järjestäjille ja kanssakisaajille! Grekelän Heikki, Tienhaaran Jukka, Veijolan Seppo, Iin yrityksen Kari ja monet muut mahdollistivat tämän upean skaban. Kisassa oli hyvä meininki ja meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa. Tehtävä suoritettu.

Hotti

Polkujuoksua parhaimmillaan, NUTS Karhunkierros 22.-24.5.2015, 80K

Viimevuoden keväällä näin ensikerran ilmoituksen NUTSin järjestämästä polkujuoksukisasta Kuusamon upeissa erämaissa. Silloin en päässyt vielä viivalle, mutta seurasin kisaa gps seurannasta ja ihmettelin juoksijoiden selviytymistä vaativalta, kylmältä ja märältä reitiltä, jossa sai rämpiä pahimmillaan puoleenreiteen yltävässä lumessa. Kytemään kuitenkin jäi ajatus osallistumisesta seuraavan vuoden kisaan, mutta harmikseni unohdin koko asian ja jäin ilman osallistumisoikeutta ilmoittautumisen auetessa vuodelle 2015.

Juoksuharjoitteluani rajoitti edelliseltä seikkailukesältä sinnikkäästi seuranneet rasitusvammat. Tein kovasti töitä, tehostin kehonhuoltoa ja yritin välttää juoksua. Joulun jälkeen aloin tekemään satunnaisia juoksulenkkejä talvisilla poluilla. Toiveena oli edelleen päästä mukaan Karhunkierrokselle ja vihdoin viimein huhtikuun alussa sain tarjouksen 80km Ultramatkalle. Harkitsin asiaa jopa puolipäivää..vaikken ollut juuri juossut..järki sanoi ettei missään nimessä..mutta kun mieli teki..Edellisenä vuonna matkan juosseen ystävän kannustuksella päätin osallistua kisaan. Ainakin luvassa olisi huikeat maisemat!

Lyhyessä ajassa piti tehdä kovasti töitä. Onneksi olin läpi talven pystynyt hiihtämään, etten ollut ihan rapakunnossa. Treeni oli enimmäkseen juoksua lumisilla poluilla. Parhaimmillaan rämmin räkäposkella upottavassa lumessa ennen töihin menoa ja töiden jälkeen. Edellisen vuoden lumiset olosuhteet mielessä ajattelin näistä treeneistä olevan hyötyä. Juoksutreenien lisäksi kävin pelaamassa salibandya, pyöräilemässä ja kuntosalilla sekä tein pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa.

             

Juoksua edeltävällä viikolla en juuri urheillut, tankkasin energiaa keskiviikko-torstain ja perjantaina kevensin. Lauantai aamuna heräsin klo 4.50. Söin 2 ruisleipää ja yhden kananmunan aamiaiseksi. Olo oli kevyt ja rento. Matka Hautajärvelle starttasi klo 5.30 yhteis bussikuljetuksella. Tunnelma bussissa oli rauhaisa ja odottava.Kuuden viikon tehotreeni huipentui klo 7, kun ampaistiin matkaan Hautajärveltä, Karhunkierroksen luontokeskuksesta.

kuva: Minttu Mustonen

Juomarepussa, tilavuus 6L, oli urheilujuomaa 1,5l ja energiageelejä ja suklaapatukka, suolaa ja pakolliset varusteet. Tärkeäksi varusteeksi, hyvien kenkien lisäksi, märässä maastossa osoittautui gaiterit/säärystimet, jotka suojasivat iskuilta, roiskeilta ja kengännauhat pysyivät hyvin kiinni lipan alla. Vaatetuksena pitkähihainen paita ja polvipituiset trikoot ja kompressiosäärystimet.Vettä satoi tihkuttaen, metsän siimeksessä ei juuri tuulta huomannut.

Alkutaipale Oulangan luontokeskukseen kulki reippaasti letkassa juosten. Polku oli nopeakulkuista, ajoittain jopa kuivaa ja mukavan teknistä, väliin liukkaita pitkospuita. Sukat ja kengät kastuivat jo ensimmäisillä kilometreillä ja pysyivät märkinä lähes koko matkan. Juoksu tuntui heti alkumetreillä kulkevan kevyesti. Juttu lensi puolin ja toisin edellä juosseen mieskisailijan kanssa. Ensimmäisellä huoltopisteelle oli matkaa 27km, jonne saavuin reippaan kolmen tunnin taivaltamisen jälkeen, siellä oli odottamassa oma huoltokassi. Järjestäjä tarjosi kaikilla huoltopisteillä sipsiä, suklaata, vettä ja urheilujuomaa. Paikkasin alkutaipaleella syntyneet rakot ja vaihdoin jalkaan kuivat sukat. Reppuun piti pakata nyt enemmän energiaa kuin lähtiessä, sillä jatkossa huoltopisteillä ei olisi omaa huoltoa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä riittänyt vähempikin..

Matkan varrella sai ihastella koskien kuohuja/kuva:Aapo Laiho

Reilun 10min tauon jälkeen jatkoin matkaa suu ja kädet täynnä suklaata. Reppu tuntui painavalta ja askel raskaalta. Alkumatkan hyvä peesi karkasi lennokkaalla askeleella matkoihinsa. Matka jatkui yksin taivaltaen Oulankajoen vartta, harjun päällä hyvää ja helppoa polkua pitkin. Vaikka tämä pätkä oli helpoin reitillä oli se minulle kaikkein vaikein. N. 32km kohdalla koin notkahduksen ja vauhti hiljeni lähes kävelyksi. Geeliä ja suolaa ja itseni psyykkausta ja pian tossu alkoikin taas kulkea. Päätin, että miehän en kävele, vaan juoksen..ja muutama voimasana tuli sanottua ääneen.

Lähetyttäessä Juumaa polku muuttui vaativaksi, juurakkoiseksi, tekniseksi ja se oli minun mieleen. Pian aloin ottamaan kiinni 53km juoksijoita ja muutaman 80km juoksijan ohitin. Väliin sain seuraa ja taas olin yksin. Juuman huollossa pikainen pysähdys ja nestetankkaus, aikaa oli kulunut n.8,5h ja matkaa vajaa 60km.

Märkää ja pitkospuuta oli kiitettävästi tarjolla/Aapo Laiho

Juuman jälkeen oli pitkään tasaista, mutta märkää. Kun alettiin lähestymään Iso Kumpuvaaraa reitin profiiliin alkoi tulla nousumetrejä samaan aikaan keli muuttui tuulisemmaksi ja sateisemmaksi. Vettä satoi väillä kaatamalla, rakeita paiskoi taivaantäydeltä, mutta se ei hidastanut menoa, vaan sai minut entistä vauhdikkaampaan menoon. Liike piti lihakset lämpimänä. Myös riittävä energiansaanti viileän kelin vuoksi oli tärkeää, otin säännöllisesti geeliä ja hieman enkstraakin kun oli oikein kylmä. Huoltotaktiikkana oli, että hitaissa ylämäissä tankkasin energiaa, jotta tasaisella ja alamäkiosuuksilla sain sitten edetä energisenä.

Viimeisellä huoltopisteellä Konttaisella viivähdin vain pienen hetken, aikaa oli kulunut n.10,5h. Muutama sipsi suuhun ja vähän täydennystä juomapussiin.  Suu täynnä suklaata lähdin kipuamaan kohti Valtavaaraa ja heti ensimmäinen nousu yllätti jyrkkyydellään, huoh, meinasi pyörryttää ja melkein tukehduin suklaaseen.. Nousut kävelin ja laskut enimmäkseen juoksin. Montakohan nousua lie olikaan kohti Rukatunturia.. osuus oli vain 6km ja tuntui pitkältä. Maisemat loppukilometreillä hivelivät silmää ja saivat väsyneestä matkaajasta vielä pikkuisen enemmän iri. 

Maali häämöttää.. ehkä../ Aapo Laiho

Viimeissä nousussa seuraani liittyi 3 miehen porukka, joilla oli takanaan yhtä monta kilometriä kuin minulla. Yhdessä juostiin viimeinen alamäki maaliin. Fiilikset oli kaikilla aikalailla samanlaiset!

Kuva Aapo Laiho

     

Maaliviivan ylittäminen oli Huippua! Olo oli väsynyt, mutta iloinen, aikaa matkalla kului rapiat 11h 38min. Pitkä matka oli tehnyt tehtävänsä. Karhunkierros näytti juoksijalle parhaimmat puolensa, lunta ei näkynyt reitillä juurikaan eikä karhuja, vaikka niistä peloteltiin..:) Reitti oli elämys ja ehdottomasti juoksemisen arvoinen..tiesin jo maalissa että ensivuonna uudestaan...:) Yllätykseksi ylitin maaliviivan 2 naisena 80km sarjassa.                                   

Kiitos järjestäjille hienosta ja hyvin järjestetystä kisasta! Kanssakisailijoille kiitos tsempistä ja hyvistä jutuista, erityisesti Antille ja Teemulle! Tiimikaveri Harrille kiitos mukavasta matkaseurasta ja onnittelut 53km kisan läpijuoksusta!

                                      
http://nuts.fi/

http://nuts.fi/tapahtumat/karhunkierros/

http://www.trailrunning.fi/

Mankelointia maantiellä 2015 - Team Rynkebyn mukana Pariisiin

Team Rynkeby tukee syöpää sairastavia lapsia

Kevään treeniohjelma on näyttänyt hieman erilaiselta kuin aiempina vuosina. Normaalia hiihtokauden jälkeistä lyhyttä "välimenokautta" ei ollut ollenkaan koska aloin paahtaa spinningtreeniä maaliskuun alusta lähtien. Homma jatkui siitä luontevasti perinteiseen Espanjan maantiepyöräily-treenilomaan. Pääasiassa paahdettiin Harrin kanssa, myös vaimo veti kovan setin vaikka oli ensimmäistä kertaa maantiepyörän selässä.

Piti käydä vähän Sierra de Tramuntanan vuorilla huiputtamassa

Pääasiallinen syy ahkeraan spinnuiluun - ja oikein hyvä syy onkin - on se että minut valittiin mukaan Team Rynkeby Helsingin joukkueeseen joka kerää varoja syöpää sairastavien lasten hyväksi. Noin vuoden projekti huipentuu pyöräilyyn Helsingistä Pariisiin.

Tällä hyvällä asialla mukana on noin 1400 polkijaa 5 eri maasta. Suomessa kaikki avustukset menevät 100%:sti Sylva Ry:lle ja sitä kautta täysin syöpälasten olojen parantamiseen.










Lue lisää:
http://www.team-rynkeby.fi/

Kaikki tiimiin osallistuvat lupautuvat polkemaan 2500km ennen heinäkuun alussa tapahtuvaa Pariisin pyöräilyä. On siis selvää että Valtasen poika keskittyy alkukesän pääasiassa maantietreeneihin. Lisäksi tänä aikana olen tutustunut moniin uusiin mukaviin ihmisiin

Kokoonnumme ennen reissua useampia kertoja ennalta sovittuihin maantiepyöräilytapahtumiin eri puolilla suomea sekä teemme yhteislenkkejä. Olemme mukana erilaisissa tapahtumissa tuomassa Rynkebytä ja Sylvaa tunnetummaksi, täällä Oulussa esim. lasten Tour de Kidsillä sekä viime viikonloppuna Terwamaratonilla. Ja pitihän se puolikas minunkin taas perinteisesti kiertää vaikkei ole tullut juuri juoksutreenejä tehtyä tänä keväänä.

Terwamaralla edustamassa - ja juoksemassa

Viime viikonloppuna kävin ajamassa Giro d'Espoo kuntoajon usean kymmenen muun Rynkebyläisen kanssa. Kyseessä on 111km mittainen kuntoajo kumpuilevissa maastoissa, reitti oli todella mukava Oulun tasurimiehelle. Lenkki heitettiin rauhallista vauhtia koko porukkaa ryhmäajoon totutellen - tulipa koettua sekin että maalisuoralla syke oli vain 88!

Giron tiimiteltalla riitti kuhinaa

Kevät ja alkukesä onkin vilahtanut ohitse tosi nopeasti treenatessa ja valmistautumisessa tämän tavoitteen toteuttamiseksi...enää 5 viikkoa ja 1200km:n pyörämatka Helsingistä kohti Pariisia alkaa

Ennen Giron starttia ripsautti ravakan kuuron vettä

p.s. Haku vuodelle 2016 on päällä...ehkäpä tulevaisuudessa saamme oman tiimin tänne Ouluun.

Tällaista kalustoa toivoisi näkevän Oulussa enemmänkin tulevaisuudessa.

Retki-Rogaining 2015 - Kullankimallusta Korpilahdella

Kun viisi vuotta sitten kaivettiin itsemme ulos maanalaisesta ongelmajäteluolasta ja alettiin reenata, ei voitu edes uneksia menestyksestä saati voitoista. Pari vuotta sitten alettiin jo uneksia voitoista, mutta nyt haaveista on alkanu tulla totta. Vai onko sittenkään? Ehkä tämä onkin vain hyvää unta. Ehkä nämä onkin vain meille salaa syötettyjen lääkkeiden sivuvaikutuksista johtuvia harhoja. Oli miten oli, niin kaikkien niiden takaiskujen ja rypemisten jälkeen tämä voitto maistuu niiiiin hyvältä (sallittakoon tämä meille). Eri asia on, että miten pitkään menee, että oikeasti tajuaa voittaneensa jotain. Tai ehkä on parempi, ettei tajua, sillä kokonaan toinen asia on, että miten näitä voittoja käsitellään. Tappioiden käsittelyyn olemme jo tottuneet, mutta voittojen osalta kokemuksemme on vielä aika vähäistä. Emme halua pissiksen leimaa otsaan. Jos teillä on jotain vinkkejä, laittakaa tulemaan...

Osallistuimme siis perinteiseen Retki-Rogainingiin, joka kokosi jälleen yhteen Suomen rogainingin kärkikaartin ja meidät. Kisa pidettiin tällä kertaa Jyväskylän Korpilahdella 16.-17.5.2015. Tarkoituksena oli haalia fillareilla 8 tunnin aikana niin monta pojoa kuin mahdollista hakemalla eriarvoisia rasteja mailta ja mannuilta. Aikaa reitin suunnitteluun oli 3 tuntia. Käytimme koko ajan tehokkaasti hyväksi tankkaamalla samalla hieman bensaa suoniin. Suunnittelumme lähtökohtana oli hakea isoja ja helppoja rasteja, mikä ei ollut helppoa, koska rastit (myös isot) oli siroteltu hyvin tasaisesti ympäri karttaa. Suunnittelu tuotti hieman ongelmia myös sen takia, koska AP olisi halunnut hakea melkein jokaisen rastin ja minä en. Pienten hallitusneuvotteluiden jälkeen päädyimme jonkinlaiseen kompromissiin, jossa kumpikin sai jotain (AP mustan silmän ja minä murtuneen nenän). Tulimme lopulta siihen tulokseen, että otamme varman päälle ja teemme lyhyemmän perusreitin ns. isojen rastien kautta, jonka lisäksi hakisimme useita "lisärasteja" lähinnä edestakaisina pistoina, jos aikaa jää. Kartan nurkkauksiin menoa yritimme välttää, vaikka ratamestari sinne koitti houkutellakin. Laskimme reittimme pituudeksi noin 100 kilsaa ja laitoimme karttaan ylös missä kohdassa meidän pitää olla milloinkin. 

Apsi-apinalle maistui banaani.

Päädyimme kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että halusimme hakea kisakeskuksen lähellä olevat isohkot rastit ensin (niitä ei ollut varaa missata). Yksi lähirasteista oli lisäksi korkean mäen päällä, joten ajattelimme ettemme ehkä jaksaisi hakea sitä enää kisan lopussa. Aloitimme rauhallisesti (oltiin hapoilla jo ekan nousun jälkeen). Vain yksi pari oli valinnut kanssamme suht samanlaisen reitin, mutta annoimme heidän mennä menojaan muutaman huulenheiton ja nokituksen jälkeen. Katsottiin, että heidän meno oli sen näköistä, että antaa niiden väsyttää ihtensä. Kun saatiin koneet käyntiin, lisättiin kierroksia. Vauhtimme oli sen verran hyvää (keskisyke yli 150), että ehdimme hakea useita "lisärasteja". Osa rasteista oli kaukana poluista ja teistä, joten välillä pääsimme tetsaamaan joko pyörien kanssa tai ilman ja sekös se vasta siistiä oli. Välillä pääsimme ihailemaan komeita maisemia, sillä osa rasteista oli "yllättäen" kukkuloiden päällä. Yhden kukkulan jälkeen katsoin taakseni katsoakseni missä AP luuraa ja huomasin hevosen kokoisen verikoiran jahtaavan mua. Jaa, se on pistänyt Apsin poskeen ja kohta on mun fuki. Onneksi Apsi tuli kohta mutkan takaa ja rakki hieman säikähti palaten takaisin. "Mitä nää nyt tommosta pientä villakoiraa säikyt?"

Reittisuunnitelma piti lähes loppuun asti.

Rastilla 55, reitin puolivälissä, oltiin pari minuuttia aikataulua jäljessä. Nou hätä, jätetään se p-jauhaminen vähemmälle. Rastilla 72 piti päättää mennäkö käymään ylhäällä rastilla 99. Päätimme hakea isot pongot pois. Rastille 94 mennessämme oli ukkojen usko koetuksella. Kartassa näkyi pieni polku, mutta se oli pahoin metsittynyt. Hetken jo epäilimme olevamme jossakin 7 suon takana, mutta "polun" kulman löydyttyä suunta oli selvä. Tetsattiin sykkelien kanssa reilu kilsa, jotta päästiin rastille. Pätkän vuorosanat eivät ole julkasukelposia ja viidakkoveitsestä olisi voinut olla apua. Rastin 62 jälkeen oli enää tunti aikaa jäljellä. Ehdittäiskö vielä hakea 85 ja 74? Kyllä me ehditään, kun laitetaan vähän hanaa (mihin se AP katos?). Eläteltiin vielä toiveita 95 rastista, mutta se oli haihattelua. Ehdittiin maaliin ajassa 7h 57 minuuttia, jossa porukka tuli onnittelemaan meitä voitosta. "Hyvä vitsi, ootte mahtanu erehtyä jengistä." Kisan aikana ei muuten tiennyt lainkaan mikä on tilanne kisassa, koska kaikilla oli niin erilainen reitti, mutta se onkin yksi rogainingin hienous ja meidän pelastus (ei kestetä ylimääräsiä paineita).

Olimme voitosta aidosti järkyttyneitä.

Uskokaa tai älkää, me todella voitettiin kisa ennen Free Adventurea (Ouluun kaksoisvoitto!), vaikka ihmeteltiin kisan aikana, että mikä on kun ei kulje. Siltä se voi tosiaan tuntuakin, jos keskisyke on yli 150. Pystyimme tekemään tasaisen mutta nousujohteisen suorituksen ja pitämään itsemme ahtaalla lähes 8 tunnin ajan. Saimme molemmista räkänokista lähes kaikki mehut irti. Meillä oli hyvä flow, vaikka Apsi välillä vähän kiroskin. Pyörämittari näytti meidän polkeneen 93 kilsaa (keskari vain 18), jonka lisäksi tetsasimme kankailla 10-15 kilsaa joko pyörän kanssa tahi ilman. Isoja mokia emme tehneet, mutta rastinottojen kanssa tuhlasimme noin 15 minsaa (piti ottaa valokuvia). Jos rastia ei heti löytynyt, kaivoimme sen esiin väkisin (kiitos Apsin rastivainun). Kun mittakaava on 1:40 000, rasti voi välillä olla hukassa, kun kartasta puuttuu juttuja. Rastien leimaus tapahtui kännyköillä ja siihen meni ainakin viivakoodisovelluksella suhteettoman pitkään (noin puoli minuuttia/rasti). Uusi tekniikka ja tulospalvelu tökki sen verran, että palkintojenjaossakaan ei ollut täysin varmaa ketkä olivat pallistit. Tällä kokemuksella liputtaisin enemmän emit tai sportident leimauksen puolesta, vaikka oli tuon jälkimmäisenkin kanssa ollut kai jotain häikkää. Uusien tekniikoiden kanssa menee aina aikansa, joten ehkä kannattaa vielä venailla.

Seuraavana päivänä olimme edelleen järkyttyneitä, mutta uskalsimme jo nostaa sormen pystyyn.

Jälkispekulaatioissa totesimme, että vetomme oli varsin hyvä. Reitti ei ollut pisin, mutta fiksuhko (ainakin omasta mielestä). Jotain tekisimme kuitenkin toisin. Yläosan rastit 99 ja 50 olisi voinut jäädä väliin. Sen sijaan rastit 71, 68 ja 95 olisi kannattanu noukkia. Näin ollen meillä olisi ollut 8 pongoa enemmän ja yhteispistemäärä olisi ollut 195 sijaan 203. Etukäteen on kuitenkin vaikea arvioida minkä verran missäkin menee aikaa, joten tää on tätä. Syömistä ja juomista olisi voinut harrastaa enempi. Varsinkin Apsi oli kisan jälkeen niin kuiva, ettei siitä olis irronnu enää pisaraakaan (onneksi ei jouduttu doping-testiin). Kuiva se on tosin muutenki. :) Jos kuluttaa kisan aikana 8000 kilokaloria, jotain pitää mussuttaakin. Nooh, jotain on hyvä jättää ensi kertaankin.

Canyon CF SLX 9.9 Oneby on nyt todistetusti nopea, kevyt ja ketterä.

Ratamestarille iso kiitos ja kumarrus mestarillisesta radasta ja upeista rastipisteistä. Pääsimme näkemään taas hienoja paikkoja varsin mäkisessä maalaismaisemassa, joissa ei muuten tulisi ikinä käytyä. Oli huikeaa tykittää yli 50 km/h hiekkaisissa alamäissä. Nykäskylän maaseutu on todella kaunista ja koukuttavaa. Ratamestari Lahtonen oli tehnyt ison maastotyön kaiken muun työn lisäksi. Iso Kiitos myös Jopa ry:lle, kaikille muille järjestelijöille ja kisaajille. Rantasauna ja monipuolinen ateria "navetassa" maistuivat raskaan kisan jälkeen. Ne kokosivat porukan myös mukavasti yhteen. Fiilis oli mitä parhain. Kumarrus Seppo Mäkiselle. Ilman Sepen järkkäämiä MutaX kisoja tuskin olisimme tässä. Oulussa on Suomen parhaat fillariroggaajat! Kiitokset myös Canyonille. Uuden karheat Grand Canyonit (CF SLX 9.9 Oneby) toimivat mainiosti ja fiilis pysyi korkealla. Kiitos perheelle. Kiitos AP. Meillä oli taas todella nastaa. Mainittakoon vielä, että Ulla voitti parinsa kanssa kultaa 24 tunnin kinttusarjassa. Ensi vuonna uudelleen...

Tulokset





Keskisuomalainen maalaismaisema on uskomattoman kaunista.

Kirjoitti Hotti

13th MuddyX - Kurat housuissa

Koitelin koski (polartravel.net)

Jokainen ihminen on biisin arvoinen. Jokainen MuddyX on stoorin arvoinen. On taas aika julistaa kootut selitykset, miksi en voittanut taaskaan. Ehkä siten voin myös välttää nuppinikkarilla käynnin. Tällä kertaa kisattiin Kiimingissä, noin 20 kilsaa Oulusta koilliseen. Tarkoituksena oli kerätä 4 tunnissa niin monta rastia kuin mahdollista. Oman haasteensa teki sää, joka piti huolen, ettei kukaan pysynyt kuivana. Vaikka sää olisi ollut hyvä, niin ei hätää - ratametsuri Mäkinen kyllä huolehtii siitä, että vettä menee kenkään - "vähän". Tällä kertaa sitä meni kyllä vähän joka paikkaan - ja Palajon! Paikalle oli raahautunut yli 50 uskalikkoa, joista suurin osa kiersi radan maastopyöräillen. Niin myös Ulla, Arto ja minä.

Alkuperäinen reittisuunitelma muuttui matkan aikana aika tavalla.

Kartat saatiin noin 45 minsaa ennen lähtöä. Siinä ajassa ne piti myös päällystää. Heti kättelyssä kävi selväksi, että tällä kertaa kukaan ei ehdi hakemaan kaikkia rasteja. Päädyin kiertämään reitin vastapäivään sillä perusteella, että pari rastia ja polun pätkää oli helpompi löytää niin päin. Vartti ennen lähtöä saatiin bonustehtävä, jonka perusteella sai 10 pojoa, kun kävi uimassa luonnonkauniissa Koitelin koskessa. Mietin viimeiseen hetkeen asti Koiteliin menoa, mutta jostain syystä päätin jättää yhteensä 25 pistettä väliin (sitä kadun vieläkin). Laskin, että saan enemmän pongoja keskittymällä pohjois- ja länsipuolen rasteihin, mutta olin väärässä - jälleen kerran. Pohjois- ja länsipuolen maastot olivatkin erittäin hitaita ja osa rasteista jäi hakematta. Rastin 43 ja 92 välissä oleva ylimääräinen "järvi" ja joen ylitys pyörä pään päällä ei ainakaan nopeuttanut menoa. Vettä oli lähes kaulaan saakka ja ilman uutta ja kevyttä Canyonia olisin siellä vieläkin. Muutenkin Canyon toimi erinomaisesti. Jopa niin hyvin, etten huomannut lainkaan, että jossain vaiheessa kisaa satulan nokka oli laskeutunut alas ja tanko mennyt vinoon. Ilmankos mankeli heitti mua vasemmalle koko ajan ja asento tuntui siltä kuin olisi ollu ruottalaisessa kummitusjunassa.

Canyon saattoi pelastaa henkeni.

Aikaa käytin 3h ja 47 minuuttia ja siinä ajassa ehdin kerätä 87 pistettä ja ajaa reitistä johtuen vain 53 kilsaa (parhaat ajoi 70 kilsaa). 5 rastia jäi hakematta. Loppusijoitus oli 9. noin 40 karpaasin joukossa, mikä oli pienoinen pettymys. Pientä lohtua toi, että olin 10 joukossa ainoa, jolle ei kelvannut bonukset (jäi etukortti kotiin). Jos saisin ajaa kisan uudelleen, ajaisin sen edelleen vastapäivään, mutta hakisin myös bonusrastin ja 91 rastin. Sen jälkeen jättäisin väliin sen piip 43 rastin ja piip piip piip 92 rastin. Joisin myös enemmän. Ja hankkisin rillit tai piilarit. Ja jättäisin sen voltin heittämättä. Ja laskisin rengaspaineet. Ja hankkisin munanlämmittimen, märkäpuvun ja snorkkelin. Ja ottaisin mukaan pari pullaa. Ja voittaisin tietty koko skaban 102 pisteellä ja tuulettaisin villisti! :) Onneksi Ulla voitti sentään naisten sarjan. Ja onneksi tiimissämme on myös ihania naisia, sillä ollaan huomattu, että ilman heitä niitä voittoja on aika vaikea saaha.

MuddyX on ottanut paikkansa suomalaisessa urheilumaailmassa. Sen osoitti myös valtaisa ja tasokas osanottajajoukko. Sellaista adrenaliiniruisketta ei saa hevillä, eikä varsinkaan sillä hinnalla. Tällä kertaa reitin suunnittelu oli erityisen haastava ja maasto vaihteleva. Lisäksi taivaalta tuli kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ratamestarin kierous ja nerous pääsivät hyvin esille. Kiitokset järkkäreille ja muille kisaajille ja onnittelut voittajille! Kisa oli todella nautittava. Maltan tuskin odottaa seuraavaa Muddyä syksyllä. Seuraava koitos on Retki-Rogaining Jyväskylän Korpilahdella Apsin kanssa. Niiden kukkuloiden jälkeen ei varmaankaan pääse sanomaan, että tana ko ei o niitä mäkiä. Sen verran jäi hampaankoloon, että Nykäskylässä isketään ja laitetaan kaikki peliin... :) Mihin se sitten riittää, jää nähtäväksi.

Kirjoitti Hotti

Canyon valloittaa maailmaa - Nyt se valloitti meidät!

Grand Canyon 9.9 SLX Oneby on meidän valinta. (Kuva: canyon.com)

 Haluamme menestyä ja nauttia liikunnan riemusta. Siksi tilasimme tiimiin useamman Canyon maastopyörän. Myös alla olevat tekijät painoivat vaakakupissamme... https://www.canyon.com/fi/

 

1. PARHAAT PYÖRÄT PARHAASEEN HINTAAN 
CANYON-pyörät myydään kuluttajille suoramyyntinä, ilman hintaa nostavia välikäsiä. Kuinka tämä toimii käytännössä,  

on selitetty täällä »

2. SUORAMYYNTI - SUORA YHTEYS VALMISTAJAAN
Me suunnittelemme ja valmistamme pyöräsi. Siksi tunnemme sen jokaisen yksityiskohdan ja pystymme auttamaan sinua kaikissa tilanteissa.
Ota yhteyttä »

3. RUNKOTAKUU 6 VUOTTA,
PALAUTUSOIKEUS 30 PÄIVÄÄ

Luotamme tuotteisiimme 100%:sti! Lisäksi tarkistamme 
kaikki rungot ja etuhaarukat CT-skannerillamme ».

4. CANYON ON TEKNIIKAN EDELLÄKÄVIJÄ
Pyörissämme on yli 200 CANYON-innovaatiota. Monet keksinnöistämme ovat vakiintuneet yleisiksi standardeiksi. Lisätietoa VCLS-teknologiastamme ja muista innovaatioista löydät täältä »

5. ASIAKASPALVELUA SUOMEKSI
Teknistä tukea, huolto- ja käyttöohjeita, neuvoja oikean runkokoon valintaan ym. palveluosiostamme »

6. TURVALLINEN KOTIINKULJETUS CANYON BIKEGUARDISSA

Olemme kehittäneet pyörien toimitukseen erikoislaatikon. 

BIKEGUARD-laatikossa 
pyöräsi saapuu perille virheettömänä. Lisätietoa toimituksista »

7. CANYON ON PYÖRÄVERTAILUJEN NUMERO 1

Kestomenestyjä lukijatutkimuksissa ja suunnittelukilpailuissa.
Jokainen pyöräilijä innostaa 

meitä kehittymään jatkuvasti. »

8. CANYON ON AMMATTILAISTEN PYÖRÄMERKKI
Maailman johtavat ammattilaisjoukkueet ja yksilöurheilijat voittavat suurimmissa ja arvostetuimmissa kilpailuissa CANYON-pyörillä. Olemme ylpeitä sitoutumisestamme


Pyöriä on mahdollista myös testailla. Ota yhteyttä meihin, kun ehdit...

1Lifen Keväthiihtoja

Muhoksen Korkalovaarassa. (Kuva tervahiihto)

 Kevät alkaa olla jo pitkällä, pitkänmatkan hiihtotapahtumia riittää lähes joka viikonlopulle ja sää on lämmennyt jo aikalailla. Kolmena viikonloppuna on käyty Masan ja Artsin kanssa tahkoamassa paikallisia laturetkiä.

Ensin Haukipudashiihto (V) 30km, sitten Pertinhiihto (P) 31km tasuria luikkasuksilla ja viimeisimpänä Tervahiihto (P) 70km. Kaikki hiihdot on liputeltu nolla-/plussakelissä. Suksi on meikäläisellä huilannut kaikissa kohtuuhyvin ja suorituksiin voi olla kohtuu tyytyväinen - sijoituksilla ja ajoilla ei niin väliä - kuntoilija ei kärkisijoja kuitenkaan hätyyttele :)

--Tosin huomionarvoisena mainittakkoon Artsin oman sarjansa voitto Pertinhiihdossa

Seuraavassa vähän tarkemmin la 7.3. hiihdetystä Tervahiihdosta johon olin itsekin päässyt parin vuoden tauon jälkeen mukaan. Uusittu reitti Utajärveltä Sankivaaraan oli mukava, pientä maustetta toi muutamat joen ylitykset voimalaitosten siltoja pitkin, sekä parin kilsan kisalenkki Korkalavaarassa.

Muistini mukaan ensimmäistä kertaa olin liikkeellä perinteisen pitemmällä 70km matkalla, vapaalla niitä on tullut jonkin verran hiihdettyä.
Aamulla mentiin yhdessä PM Joksan ja Masan kanssa Utajärven lähtöpaikalle. Paukku tapahtui klo 9.00, pääsin liikkeelle ilman haavereita kohtuu rennosti ja mukaan hyvävauhtiseen letkaan Joksan peesiin. Kolmannella huoltopisteellä tipahdin aavistuksen letkasta ja hieman sen jälkeen Korkalavaaran kieppeillä aloin jäädä lisää kun suksi ei jäisellä paanalla oikein pitänyt.

Nousuosuudella (35-45km) oli 'huonokuntoisella' vaikeaa :)

Ei voinut mitään ja päätin hieman koittaa rentouttaa hiihtoa, matkanteko 35-45km:n nousuvoittoisella pätkällä tuntui takkuiselta. Hieman ennen Ylikiimingin tien ylitystä sain omalta huollolta lihalientä kaasariin mikä paransi menoa. Loppu parikymppinen tuntuikin jo taas paremmalta ja Kallioselän kämpältä kelikin taas parani Salomonin Zerojen alla. Vapaan taivaltajilla loppumatkan keli meni huonompaan suuntaan ja Arton kisa valitettavasti päättyi tuonne 50km kohdille.

Hiihdin toisen puolikkaan matkasta käytännössä yksin ja positiivista oli se, että viimeisen 20km aikana kukaan ei tullut enää ohi :) Maalissa olin hyvän kelin ansiosta ennakoitua aiemmin hieman alle 3.27 ja kotijoukot olivat vasta tulossa Sankivaaraa kohti kun lähdimme jo miehissä sopalle.

Joksa oli oman sarjansa toinen hyvällä ajalla ja Masa veti myös erinomaisesti 3.40 paikkeille.

Tästä on hyvä lähtä jatkamaan kesää kohti mikä omalla kohdallani tulee olemaan enemmän maantiepyörä painotteinen - siitä lähiaikoina tulossa lisää juttua.

- Kirjoittelemisiin, A-P