1Lifen kolmas kausi oli menestys. Emme saavuttaneet palkintoja, mammonaa tai mitään muutakaan, mutta saimme rutkasti uusia kokemuksia ja hienoja hetkiä: 1life moments. Nostimme itsemme aivan uudelle tasolle, joka on jo lähellä Perähikiän huippua. Vaikka emme saaneetkaan pätäkkää, jouduimme maksamaan tästä kaikesta veroja. Nyt on aika nuolla haavoja ja parantaa vaivoja. On aika käydä psykoterapiassa, lobotomiassa ja traumatologiassa. On aika kesyttää sisäinen Tarzan, pysähtyä. On aika tehdä muuta, chillailla. Nyt on se aika, kun muistellaan hienoa kautta kaikkine epäonnistumisineen ja onnistumisineen ja kerätään uutta motivaatiota. Motivaation kerääminen ei ole vaikeaa, kun tietää millaisia seikkailuja on luvassa taas ensi vuonna. Niistä kerromme varmasti myöhemmin lisää. Tiimimme on saamassa myös uutta verta. Tarvitsemme naisenergiaa. Tarvitsemme äidin, joka pitää meistä huolta ja lohduttaa, kun istumme sikiöasennossa peukalo suussa jossakin pusikossa. Voi olla, että värväämme myös vielä pari jannua lisää, kuka tietää...
 |
| Hotti dippaa (vaatteet Noname) |
 |
| Apsi halua olla Mr. X |
Emme toki ole unohtaneet sporttia. Markon prässi pitää huolen siitä, että korsetti pysyy kuosissa. 1-pack ei toki vielä muistuta 6-packia, mutta toivossa on hyvä elää. Kyseessä on siis kuntopiiri, jossa sosiaalinen paine ajaa masokistit uskomattomiin suorituksiin. Sadistinen ohjaaja pitää vielä huolen, ettei kukaan pääse lintsaamaan. Ensimmäisen prässin jälkeen en taipunut edes pöntölle, mutta toisen prässin jälkeen pyyhkimiseen ei enää tarvittu vaimon apua. Jonkun verran juoksua, hiihtoa, joogaa, pallopelejä ja pyöräilyä, mutta vain silloin, kun mieli tekee. Totisemman treenin aika on sitten myöhemmin...
P.s. Niskahiki on löytänyt uuden kodin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti