Team 1Life alkaa oppia. Kun yleensä teemme noin 1100 kohellusta kisan aikana, niin tällä kertaa teimme niistä ehkä vain puolet. Merkille pantavaa tässä on lisäksi se, että meidän ei tartte tehdä sama virhe enää kuin 15 kertaa, niin se alkaa mennä tajuntaan. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että sen mokan ymmärtää olla tekemättä itse kisassa ja vielä niin, että kaikki sen ymmärtävät. No mutta asiaan vai pitäisiköhän sanoa asiattomuuksiin...
Tällä kertaa oli tapetilla siis viiden tunnin rogaining Haukiputaalla, jossa ensin sai jolkutella pari tuntia jalan, jota seurasi kolmen tunnin maastofillarointi. Viiden tunnin aikana sai siis hakea mahdollisimman monta rastia. Meille tämä oli vähän kuin sprinttikisa, sillä näiden moottoreiden lämpiämiseen menee yleensä ainakin vuorokausi. Kyseessä oli parikisa, mutta Team 1Life sai luvan osallistua joukkueena, sillä tämä toimi hyvänä viimeistelytreeninä Lost in Kajaani -seikkailukisaan, joka on siis 21.-22.9.2012. Mukana oli koviakin pareja kuten Kai Ojala ja Tuomo Vuopala, joiden kanssa meillä oli aika lailla samanlainen reitinvalinta.
Heti alusta pitäen kävi ilmi pelin henki. Kaitsu ja Tuomo panivat rivakasti töppöstä toisen eteen ja muut koittivat roikkua perässä. Hardella oli jäänyt käsijarru päälle, joten meno oli kuin täillä tervassa. Apsi pomppi kuin aropupu trampoliinissa ja sekös kismitti Hardea. Meikän rooliksi jäi pysyä kamujen välissä, ettei Harde olis vetänyt Apsia kuonoon. Kaitsun ja Tuomon juoksuvauhti oli sen verran reipasta, että jäimme hieman jälkeen. Yrittivät kai laittaa meiät tiputukseen. Saimme kuitattua eron kiinni aina rasteilla. Juoksuosuuden loppupuolella porukka hajosi. Kaitsu ja Tuomo läksivät hakemaan vielä yhden kahden pisteen rastin, me tyydyimme jatkamaan pyörille, jotta jäisi riittävästi aikaa hakea kaikki pyörärastit ja sitähän jäi...
Fillarointi lähti liikkeelle vauhdikkaasti. Puolen tunnin pyöräilyn jälkeen Kaitsu ja Tuomo tulivat meitä vastaan kauhealla draivilla. Olivat meitä perässä noin 5 minuuttia. Ilmassa oli metsästyksen makua. Tunnettiin jo takaa-ajajien keihäänkärjet takalistoissa ja haistettiin palaneen kinkun hajua (saattoi olla myös tiimikaverin pakokaasua). Lisättiin hieman vauhtia ja vähennettiin huulen heittoa, kunnes yhtäkkiä takaa kuului eläimellinen karjahdus. No Harskahan se vaan siellä, kuinka ollakaan sen toinen pohje kramppas. Mietin hiljaa mielessäni, että tuo mahtaa olla sitä alkavaa kuolonkankeutta, joka vähitellen hiipii kehossa ylöspäin sammuttaen lopuksi valot. Etukumara asento kielii varmaankin siitä, että kaveri valmistautuu syöksymään hautaan. Koitin samalla silmäillä näkyiskö lähellä sopivaa tervahautaa, johon kaverin vois kuopata. Yritettiin Apsin kanssa olla nauramatta ja onneksi pystyttiin tällä kertaa pitämään mölyt mahassa (sori Harska). Pienen elvytyksen jälkeen homma jatkui. Suunnistus sujui, vaihdettiin välillä suunnistajaakin toisten varmistaessa, vaikka eihän ne mitään varmistellu.
Reilun tunnin pyöräilyn jälkeen oltiin hieman hukassa. Rastimääreenä oli Volvo, mutta rastiympyrä oli kaukana tiestä. Ajateltiin, että jos täällä kuusessa on Volvo, se on pitänyt ajaa sinne tietä pitkin. Päätettiin hajaantua. Apsi ja Harde lähtivät lähtivät seuraamaan pientä kärrypolkua, jota ei näkynyt kartassa, meitsi lähti pusikkoon kuvitellen, että se pirun Volvo olis tippunu sinne taivaasta. Hajaantuminen onnistui sen verran hyvin, etten meinannu löytää kamuja ollenkaan, mutta sitten aloin kuulemaan villieläimen karjahduksia. No kamuthan ne siellä, olivat löytäneet rastin jostain Opelista sieltä piip metsäautotieltä.
Matka jatkui ja välillä tetsattiin pyörätkin kainalossa. Samalla paljastui yksi tämän tiimin lukuisista heikkouksista - MUSTIKAT ja PUOLUKAT! Mitä mollukoita, siis eihän tällaista marjapaikkaa voi ohittaa! Rohmuttiin marjoja kuin nälkäiset thaimaalaiset marjanpoimijat euron kuvat silmissä, kunnes ai niin - oliks meillä kiire johonki? Heitettiin vielä kourallinen marjoja helttaan ja jatkettiin matkaa. Saavuttiin paikalle, jossa piti olla rasti jonkun kannon nokassa. Hommaa helpotti se, että siinä paikassa oli noin 3000 muutakin kantoa. Ei muuta kuin kantoja kääntämään. Hajaannuttiin ja huomattiin, että Apsin rastivainu oli parhaiten kohdillaan ja rasti löytyi onneksi aika vikkelästi.
Loppu oli pelkkää kosmetiikkaa. Laitettiin siis meikit naamaan, jotta oltaisiin maalissa hyvännäköisiä salamavalojen välkkyessä ympärillä. Oltiin maalissa, kun aikaa oli kulunut 3 tuntia ja 50 minsaa, eikä ketään näkyny missään. Voi jummijammi, olishan sen yhden jalkaosuuden kahden pisteen rastin ehtiny hakea vaikka konttaamalla. Kaitsu ja Tuomo korjasivat siis voiton kotiin, mutta annettiin niille kyllä varsin kelvollinen vastus. Eivätkä päässeet grillaamaan meidän kinkkuja ja voimaakin oli jäljellä kuin pienessä kylässä, jossa ei asu ketään. Oikeastaan annettiin niiden voittaa, kun tiedettiin, ettei ne tykkää hävitä. Mutta Team 1Life uhkuu kovaa syyskuntoa, here we come Kajaani... Kiitokset Grekelän Heikille, Jukalle ja kanssakisailijoille hyvästä ja rehdistä kisasta. Sauna ja pizzakin tekivät kauppansa. Tehtävä suoritettu. Team 1Lifen hölösuut hiljenee, kunnes toisin taas todistetaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti