Tähän piti tulla
mieletön tarina Belgialaisesta kura- ja mukulakivi helvetistä jonka teamin
kapteeni runttasi cyclocrossilla suomen lippu olkapäässä. Toisin vähän kävi.
Nokassa venttiili vika, keuhkoissa ahtaanpaikan kammo, yläkerrassa lämmöt
tapissa yötä päivää. Kolmen viikon niin emotionaalinen kuin fyysinen
vuoristorata pitkin suomea ja pohjoismaita vaihtui elimistö punaisiksi valoiksi
ensimmäisellä vähän tasaisemmalla osuudella.
Ehkä nää breikit
on hyvästäkin. Vaikkei peruutuspeilistä ohjatakkaan, on välitilinpäätös joskus
pohja uudelle kasvulle. Niin elämää kuin treenaamista on viimeaikoina
sävyttänyt ääripäiden haku. Tasapainon järkytyksistä syntyy kenties vahvempi
voimalinja? Nykyään jokainenhan osaa mennä ”out of comfort zone”, mutta mitä
kun se sattuu oikeasti? Tuska harjoituksissa vähentää kipua kilpailuissa.
Meneeköhän se elämässä yleensäkin näin? Kovempi pää, nopeammat jalat? Raudan maun
suussa kestää kun on tunto mennyt?
Mua kiehtoo
seurata kisoissa voittajia. Niitähän me kaikki seurataan. Halutaan sille
paikalle. Mutta mistä ne syntyy? Jos homman voisi matkia, olisi kaikki podiumilla.
Jos se olisi geeneissä, olisi voittaja aina sama. Jos se olisi luonne,
kannattaisi meidän kaikkien keskittyä treenaamisessa lanttumaakarin palveluihin.
Jos se olisi välineet, ruotsinsuomalainen sukunimi ja oikein ajoitetut optiot
takaisivat paikan fame galleryssa. Jos se olisi onnea, voittaja vaihtuisi joka
kerta.
Ei, se on mun
mielestä elämän älykkyyttä. Fyysistä älykkyyttä ymmärtää rajallisten resurssien
jakaminen mahdottoman tehtävän edessä siten, että viimeiset voiman rippeet
ajoittuvat ratkaisevasti eri hetkeen kun pahimman kilpailijan. Henkistä
älykkyyttä olla hieman liian narsisti ylittääkseen itsensä, mutta riittävästi
realisti ymmärtääkseen lopullinen rajansa. Nämä kaksi yhteensä muodostavat sen
kovien urheilusuoritusten ja elämän yleensäkin kovimman ylijumalan:
motivaation.
Kun elämässä on
motivaatiota, teot ennakoivat tunteita eikä toiste päin. Tavoitteet jäsentyvät
osakokonaisuuksiksi jotka rakentavat isomman palapelin mihin koskaan uskoimme
pystyvämme. Motivaatio on aitoa rakkautta sitä tavoitetta kohtaan minkä haluaa
saavuttaa. Motivaatiota voi sparrata, mutta silti sitä ei voi näytellä. Kuinka
monta fyysisesti meitä kovempia joukkueita olemmekaan jo nähneet kaatuvan
tuonne soille, niille pitkille aamuyön maantien suorille, loputtomattomille
nousuille harjanteisessa maastossa. Ryhdyt vihaamaan joukkuekaveriasi jos näet
ettei hänellä ole todellista motivaatiota, unohdat oman tavoitteesi jos et
siihen usko.
Nämä mä sanoisin
Tamin sanoin on ne prinsiipit. On se paljon muutakin, mutta kun on nuo isot
linjat selvitettynä omassa korvienvälisessä johtoryhmässä alkaa ne muut palaset
loksahteleen paikalleen. Siksi on hyvä tehdä itselleen lähtiessä selväksi mitä
tavoittelet ja miksi. Sitä kun miettii siellä kuravellissä voimat ja energiat
täysin loppuneena ei tuu kuin keskeytys joka syö miestä ja naista lopun vuotta
kuin lihansyöjä bakteeri. Ei, se pitää olla yksi sentence,yksi selkeä tavoite jonka haluaa tavoittaa. Yhdessä teamin
kanssa.
Voin tunnustaa,
että tästä harrastuksesta on jo tullut elämäntapa. Osa pientä tarinaa nimelta
Harri Ruuska. Niin moni asia duunista ihmissuhteisiin kietoutuu tähän. Eikä
voisi olla parempaa tavoitetta, parempaa liimaa yhdistämään nuo asiat yhteen.
Vaikka se on jo vienyt monet kynnet jaloista, tuhannet tunnit vapaa-ajasta on
se just se resepti joka on rakentanut sen psykofyysisen kokonaisuuden joka itse
asiassa kaikin tavoin tuntuu nyt elävän elämän kulta-aikaa. Siksi kai sopivasti
kirjoitankin tämän päivänä jolloin taas vanhenen yhden vuoden. Ensi kesän
kisoissa vanhenenkin sitten joka kisassa yhden vuoden vielä lisää…
Enhän minä tätä
sillä kirjoita, että me välttämättä tänä vuonna voitamme. Mutta sillä, että
tahdon uskoa että elämän suuntaviivat on meidän omissa käsissä ja pitää vain
tietää mitä tahtoo. Me tiedämme. Malja sille.
Ja tämä teksti on muuten omistetu työkaverilleni Petteri Lahtiselle joka on jo voittaja vaikka flunssastaan huolimatta lähti näyttämään flaameille mistä suomalainen maantiepyörä ruikkii...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti