Viivasuunnistusta kesäterässä Haukiputaalla

Tässä kartta rastien kanssa. Meidän kartoissa ei rasteja ollut.

Tämäkään kausi ei ollut poikkeus. Se päättyi perinteiseen tapaan Grekelän Heikin järjestämään käsittämättömään hässäkkään, joka tällä kertaa tarkoitti viivasuunnistusta fillarilla (tai juosten). Onneksi karttoja ei tällä kertaa tarvinnut piirtää itse, sillä se olisi tiennyt lisäksi hallitsematonta kaaosta. Kisaan valmistauduttiin erityisen huolellisesti viettämällä saunailtaa suunnistuskamujen kanssa. Kisan jälkeen oli tarkoitus pitää tiimin mediapäivä, mutta valitettavasti paikalle ei saapunut yhtään toimittajaa.

Viivasuunnistuksen idea oli hyvin simppeli tai niin mä ainakin luulin. Seuraat vain ratametsurin piirtämää viivaa ja merkitset karttaan poikkiviivalla näkemäsi "rastit", jotka tässä tapauksessa tarkoittivat punakeltaisia kreppinauhoja. Aikaa oli käytössä ruhtinaallisesti 4 tuntia noin 60 kilsan matkaan. Jokaisesta missatusta rastista tulisi 10 min sakkoa ajetun ajan päälle eli nopeudestakaan ei olisi haittaa. Edellisestä viivasuunnistuksesta viisastuneena otin mukaan 4 kynää jotka sijoitin eri taskuihin, koska osa häviäisi kuitenkin matkalla. No, ensimmäinen hävisi jo ennen lähtöä, kun lainasin yhden kamulle .

Kisa lähti käyntiin letkajenkkana kuten arvata saattoi. Jo kymmenen minuuttia lähdöstä letkasta ei ollut enää hajuakaan, kun mentiin alueelle, jossa oli kaiken maaliman koirankusetuspolkuja, joista jokainen valitsi omansa. Taisi Heikki kusettaa meitäkin.

Tunnin kisaamisen jälkeen hävitin toisen kynän ja kun parin tunnin jälkeen kolmannesta meni terä, mulla oli vaan yksi toimiva kynä, josta piti siis pitää toooodella hyvää huolta. Mitäs sitten, jos sekin häviää? Ehkäpä käytän jotain eritteitä, luonnon aineksia tai sitten teen karttaan reikiä. Kyllä mä jotain keksin. Samalla tajusin, etten ollut muistanut juoda laisinkaan. Otin puoli pullollista litkua niin, että meinasin tukehtua ja pääsin taas kartalle pienen piiloskelun jälkeen. Kylläpäs tuo aikaa muuten juoksee.

Jossakin vaihessa tsekkasin kelloa ja sen mukaan olisi muka puoli tuntia aikaa enää jäljellä. Oli tehtävä radikaali oikaisu ja mentävä lähes suorinta tietä maaliin. Maalissa ihmettelin, kun siellä ei näy ketään. No onneksi Heikki oli paikalla ja tokaisi, että olin tuntia liian aikaisin maalissa. No niinpä tietysti, elin kelloni mukaan edelleen kesäaikaa. :) 

Viivasuunnistus oli uskomattoman hauskaa. Sai ajaa taas hienoja uusia träkkejä. Loppusijoitukseni oli töppäyksestäni huolimatta 6. Naisten sarjan olisin voittanut. Ehdin keräämään vajaan kolmen tunnin aikana 18/30 rastia. Vauhtia oli hieman liikaa, sillä pari "rastia" jäi huomaamatta ja välillä eksyin väärille poluille sen takia, kun silmät meinasi pullistua päästä (haittaa muuten näköäkin, kokeilkaa vaikka). Jos ja kun "rastit" ovat noin näkymättömissä, pitäisi koittaa malttaa mielensä paremmin. Tällä kertaa ei ajatuskaan ollut mukana. Eikä silmät, jotka sokeutuvat joka vuosi vähän lisää. Jatkossa talviaikaan pitää myös siirtyä aiemmin ja kynälle pitää kehittää joku patentti (laittaa esim. jojon päähän), vaikka se viimeinen kynä jäi hävittämättä. Nyt lienee parempi siirtyä talviteloille ja ehkäpä se kellokin pitää siirtää jo talviaikaan...

Kirjoitti Hotti

14th MuddyX - Canyon rules

Canyon rules. Retki-Rogainingin fillarisarja voitettiin viime keväänä Canyoneilla. Myös tämän syksyn MuddyX voitto otettiin Canyonilla. Sattumaa tai ei, Canyonilla pääsee lujaa. Canyon taitaa olla lännen nopein. Mutta asiaan...

Siitä on jo 7 vuotta, kun eka MuddyX järkättiin. Sen jälkeen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja tämänkin kertaiseen kisaan Muhoksen Päivärinteellä osallistui noin 40 naamaa. Mukana oli tietysti myös 1Lifen vähämieliset veljekset Hotti ja Artsi. Tarkoituksena oli etsiä 4 tunnin aikana niin monta rastia kuin mahdollista joko fillarilla tai juosten. Kisaa ennen selvisi, että maastossa oli käyty nuuskimassa. Sen verran renkaanjälkiä siellä näkyi. Joku taitaa ottaa homman tosissaan. Kuka tunnustaa?

Kartat jaettiin noin tunti ennen lähtöä ja ei muuta kuin reittiä rustaamaan. Kisakeskuksen tuntumaan oli laitettu tällä kertaa harvinaisen monta rastipistettä ja fiksut hemmot lähtisivät ilman muuta hakemaan ne ensin, jotta eivät ainakaan jäisi hakematta. Näin minäkin ensin ajattelin, mutta mielessäni oli jotain muuta. Edes bonustehtävän kahluurasti ei kääntänyt päätäni, vaikka se olisi ollut hyvä jättää viimeiseksi. Päätin siis vastoin kaikkia viidakon lakeja kiertää reitin vastapäivään. Saisin ainakin tehdä oman vedon.

Heti lähtöviivalla kävi ennustus selväksi, että suurin osa jengistä lähtee kiertämään reittiä myötäpäivään. Vain muutama jannu lähti toiseen suuntaan, mutta minä olin niistä ainoa, joka halusi kastaa kamansa heti kättelyssä, sillä bonusrasti sijaitsi lammessa olevassa saaressa, joka sattui matkan varrelle. Vettä meni kenkään "vähän". Siitä sitte rastin 73 kautta rastille 63, jossa tein muiden tavoin pienen samaistusvirheen. Juuri ennen oikeaa risteystä oli vastaava tie oikealla ja sitten vasemmalle. Onneksi huomasin mokan nopeasti, eikä takkiin tullut kuin pari minuuttia ja kuittasin edellä menneen ryppään. Sitten kohti Ylikiimingintietä, jolta pieni syrjähyppy rastille 43. Takas Ylikiimingintielle ja myötätuulen avustamana kohti rastia 51. Mietin pitkään haenko rastia lainkaan, mutta rastin kohdalla oleva tie näytti sen verran hyvältä, että sinne vaan päätä pahkaa. Jatkaako rastille 41 ja 92? Ei, noudatan alkuperäistä pläniä ja palaan takaisin tielle. Noukin rastit 41 ja 32, jonka jälkeen mageeta träkkiä kohti pohjoisinta rastia 82, jossa katse kelloon. Ou shit, aikaa on kulunut jo miltei kaksi tuntia ja oon vasta puolivälissä.

Toteutunut reitti on piirretty oranssilla.

Oli alettavaa miettiä mahdollisia oikoja, sillä loppureitti tulisi olemaan hitaampi, eikä vastatuulikaan helpottaisi urakkaa. Rasti 31 jää ilman muuta väliin. Samalla vastaan tulee kolmen kärki hyvällä sykkeellä. Jaa, poijat tekee yhteistyötä, noita jannuja on vaikea päihittää. Ovatko muka ehtineet hakea kaikki rastit matkalta? Ei mitenkään. Siitä ylävitoset ja vastatuulta uhmaten rastille 91, joka sijaitsi kiven kolossa Kallioselän kämpällä. Pitkospuupätkää riitti ja vastaan tuli joku hemmo. Väistin sivuun ja heitin samalla voltin ja turvalleen. "Tarviiko sun nyt noin tosissaan ottaa"? Olishan tuo voinu edes kiittää. No ehkä kiittämättömyys palkitaan. Samalla mietin, että hakeako rasti 42. No, haetaan nyt sitten. Ei olis kantsinut, sen verran piti tetsailla. Rastille 92 mennessä alkoi olla jo väsymyksen merkkejä ilmassa. Rasti löytyi helposti ja alkuperäisen plänin mukaan piti mennä rastille 52, josta kartan ulkopuolelle ja edelleen Muhoksen tielle, mutta neiti aika raksutti. Enää tunti jäljellä. Mitä teen? Onko reitti rastille 52 nopea? Ja paskat. Ei ole munaa. Ei ole koskaan ollu. Käännyn takaisin ja täpöllä kohti rastia 72, joka oli hukassa. Rasti olikin yllättävän korkealla. Ei ihan siinä, missä rastiympyrä keskikohta oli. Kaveri onneksi jelppas, mutta muutama minuutti siinä meni.

Rasti 82 löytyi helposti, mutta aikaa on enää 20 minuuttia. Rastille 63 menevä ura näyttää heikolta. Teenkö uukkarin? Ei, se voi muuttua paremmaksi. Mitä halvattua, metsähakkuu? Polku on kadonnut, suunnalla vaan etiäpäin. Kilsan tunkkaus ei todellakaan ollut suunnitelmissa. Voi Seppo minkä teit. Aah polku, mis mä oon? Rasti 63 pitäis olla tuolla alhaalla. Kyllä mä sen ehdin vielä. Voi vattu, aikaa on enää alle 10 minsaa ja matkaa pari-kolme kilsaa. Reiskat huutaa relaa relaa, nuppi huutaa kelaa kelaa. Rasti 53 olisi melkein matkan varrella, mut ei ehdi, ei ehdi millään. Kamu huutaa, että tuu peesiin. Hetken siinä pysyn, mutta ylämäessä tulee pataan. Maalissa. Minuutin yli. Ei voi mitään. Ilman kamun vetoapua takkiin olis tullu enempi. Kiitos.

Pläni toimi lähes loppuun asti. Ilman niitä paria pummia ja lopun metsähakkuuta olisin voinut ehtiä hakea vielä pari rastia. Rasti 41 olis kantsinu jättää väliin ja ehkä myös 51. 10 minuuttia ekstraa ja olisin saalistanut pojoja huomattavasti enempi. Riskipeli ei tälläkään kertaa kannattanu. Ahneella oli kakkanen loppu. Mutta ainakin sain mennä pääosin yksin ja sekös vasta siistiä oli. Sijoitukseni oli 7. Artsi oli 8. Kärjessä oli tällä kertaa uusia naamoja, mikä kertoo siitä, että taso on kova. Jokaisessa Muddyssä on tätä nykyä ainakin 10 voittajaehdokasta. Moni suosikki floppasi tai oli muuten vaan pihalla. On makeeta, että on kunnon kilpailua. Ensi keväänä uudestaan...

Kirjoitti Hotti